Digitoday

Valikko

Varjo-Cebit kokosi it-ostajat Naantaliin

Tietotekniikan ostajille suunnattu Varjo-Cebit onnistui perjantaina yli odotusten Naantalissa. ilmoittaa järjestelyistä vastannut Pan Vison.

Paikalla Kultarannan golf-keskuksessa oli kymmenen näytteilleasettajaa ja 60 ostajaa liikeketjuista, tavarataloista ja tietotekniikkaliikkeistä, kertoo myyntijohtaja Pekka Salvela Pan Visiosta.

PAN Vision Group on yksityinen pohjoismainen vuorovaikutteisen viihteen julkaisija ja jakelija. Se perustettiin vuonna 2001 PAN Interactiven, Vision Parkin ja Levande Böckerin yhdistymisen myötä.

PAN Vision osti myös norjalaisen BJ Electronicsin sekä Toptronics Oyn vuoden 2004 aikana. PAN Vision on osa KF Groupia, jonka omistaa Swedish Cooperative Union (KF).

Tilaisuus moniin
keskusteluihin

Pekka Salvela selvittää, että päivän mittaan päämiehillä oli hyvä tilaisuus keskustella ketjuostajien kanssa.

Päämiehistä mukana olivat muun muassa Creative, Symantec, Logitech, Microsoft, Daimler Finland, Buffalo ja Belkin.

Perjantain tapahtuma oli hoidettu kokonaan suomalaisvoimin golf-keskuksessa. Tapaamisten jälkeinen iltajuhla pidettiin Cebitiä ajatellen saksalaistunnelmissa.

Paikalla olivat aito kahden miehen saksalaisorkesteri, runsaasti saksalaismallista ruokaa ja litran oluttuopit.

Salvela arvioi myöhemmin illalla, että Varjo-Cebit saa ensi vuonna jatkoa.

- Huomasimme, että vain harvat suomalaiset it-ostajat ja päämiehet olivat Cebitissä tänä vuonna. Se on menettänyt merkitystään vuosi vuodelta. Halusimme kuitenkin säilyttää joitakin puolia siitä tässä uudessa tapahtumassa.

Ei suuria menetyksiä
bisneksessä

Salvela korostaa, että Pan Visionin oheislaite- ja pelimyynnissä kanavalle ei ole näkyvissä lamaa.

-Tietokoneiden lisälaitteet, kuten hiiret, näppäimistöt ja ulkoiset kiintolevyt, eivät maksa suuria summia, ja huomasimme Toptronicsissa edellisen laman aikaan, että myynti jatkui voimakkaana myös taantuman aikana.

Salvela huomauttaa, että mitään dramaattisia muutoksia ei ole näkyvissä tälläkään kertaa.

-Vielä syys-lokakuussa ulosmyynti kaupoista oli hyvällä tasolla, ja nyt huomasimme, että lasku on vain muutamia prosentteja verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    6. 6

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    10. 10

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    6. Näytä lisää