Digitoday

Valikko

Mullistaako tämä kännyköiden tiedonsiirron?

Ruotsalaisten tutkijoiden kehittämän tekniikan avulla voidaan kenties piiskata lisää vauhtia langattomaan tiedonsiirtoon. Tekniikkaa voitaisiin käyttää esimerkiksi matkapuhelimissa.

Talouslehti Dagens Industrin mukaan ruotsalaiset tutkijat ovat saavuttaneet läpimurron, joka voi auttaa nopeuttamaan langatonta tiedonsiirtoa esimerkiksi tulevaisuuden matkapuhelimissa.

Professori Johan Åkermanin johtama ryhmä tutkijoita Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta ja Göteborgin yliopistosta onnistui luomaan yli 46 gigahertsin taajuuksia spintroniikkaan pohjautuvalla oskillaattorilla.

– Olemme osoittaneet ensimmäistä kertaa, että tämä teknologia toimii jopa 65 gigahertsiin asti ja että se kattaa hyvin laajan alueen yhdellä komponentilla, Åkerman sanoo.

Käytännössä ruotsalaisten kehittämä tekniikka voi mahdollistaa aikaisempaa monipuolisempien radiolähettämien valmistamisen. 

Uusien radiolähettämien avulla olisi puolestaan mahdollista saavuttaa aikaisempaa suurempia nopeuksia langattomassa tiedonsiirrossa ja myös leikata laitteiden virrankulutusta.

Tutkijoiden tekniikan pohjalta voi olla mahdollista rakentaa tulevaisuudessa esimerkiksi matkapuhelimia, jotka yltävät huomattavasti aikaisempaa nopeampiin tietoliikenneyhteyksiin.

Tutkijoiden mukaan tekniikka ei rajoitu matkapuhelimiin, vaan sen pohjalta luotuja radiolähettimiä voitaisiin upottaa myös muihin langatonta tiedonsiirtoa käyttäviin laitteisiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää