Digitoday

Valikko

Pohjanmaan lääkäreiltä pakit Tiedon hoitokertomukselle

Tiedon potilastietojärjestelmä Effican kansallisen potilasrekisterin kanssa yhteensopivaksi rakennettu hoitokertomus ei kelvannut Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin lääkäreille.

Sairaanhoitopiiri päätti Helsingin Sanomien mukaan keskeyttää uuden järjestelmän käyttöönoton "henkilökunnan noustua kapinaan".

– Muutama viikko ohjelmaa ajettiin, ja kritiikkiä alkoi tulla paljon. Sovellus ei vain toiminut, joten päätettiin ottaa aikalisä, sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Pajunpää kertoi HS:lle.

Terveydenhuollon toimialasta vastaava johtaja Hannu Suuronen Tiedosta kertoo hoitajien ottaneen uuden hoitokertomusosion vastaan ilman isompaa kritiikkiä. Lääkärikunta kuitenkin nousi vahvasti sitä vastaan.

Suurosen mukaan valtakunnallisen kertomusrekisterin kanssa yhteensopivaksi rakennettua hoitokertomusta on kuitenkin otettu käyttöön jo useissakin sairaanhoitopiireissä, viimeksi Päijät-Hämeessä.

Tiedon Suurosen mukaan rakenteisuuden syvyys ja sitä tukevien ohjelmien käytettävyys ovat ristiriidassa. Hän kysyykin, pitäisikö luokittelun tarkkuutta miettiä uudelleen.

Suuronen antaa myös ymmärtää, että lääkärikunnan motivoinnissa rakenteisuutta tukevien ohjelmistojen käyttöön voisi olla parantamisen varaa.

Potilaskertomusjärjestelmien pitäisi olla yhteensopivia kansallisen rekisterin kanssa huhtikuuhun 2011 mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    8. 8

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    5. 5

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    6. Näytä lisää