Digitoday

Valikko

Internet Explorer 8 tänään julki

Microsoftin Internet Explorer -nettiselaimen kahdeksas versio on valmistunut. Uutta IE8-selaimessa ovat muun muassa selailua nopeuttavat pikatoiminnot.

Pikatoiminnoiksi Microsoft nimittää palveluja, jotka löytyvät verkkosivulla valitun tekstin viereen avautuvasta valikosta. Pikatoiminnot ovat englanniksi alun perin Accelerators. 

Tekstistä valitun sanan perusteella voi tehdä hakuja esimerkiksi Huuto.net-verkkokaupasta tai sanakirjoista, tai kääntää sanan tai tekstinpätkän eri kielelle. Osoitteita voi etsiä Microsoftin Live Maps -karttapalvelusta. Kiihdyttimiä voi järjestellä itselleen sopivaan järjestykseen.

Uutta on myös web Slices eli verkkosiivut. Ominaisuus muistuttaa jonkun verran Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmän Web Clips -ominaisuutta. Siivut tosin vaativat verkkosivujen tekijöiltä muutoksia sivun koodiin. Siivut ovat eräänlainen rss-syötteen kehittyneempi versio, jonka avulla voi selaimeen aukeavassa pienessä pudotusikkunassa näyttää valitulta verkkosivulta tekstin lisäksi kuvia ja muuta sisältöä. Myös Taloussanomat ja Digitoday tukevat jo IE8-selaimen web slices -ominaisuutta.

IE8-selaimessa on myös InPrivate-ominaisuus, jota käyttämällä voi peittää ja poistaa verkkosurffailun jäljet sekä muilta tietokoneen käyttäjiltä että verkkopalveluilta.

Visual search -ominaisuus näyttää selaimen Live Search -hakutuloksissa myös kuvia. 

IE8:n suomenkielisen version voi ladata Microsoftin sivuilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää