Digitoday

Valikko

Nyt lähtee taulu-tv halvalla

Taulutelevisiosta on tullut tämän kevään tarjoustuote, kun kauppiaat yrittävät vauhdittaa hidastunutta myyntiä. Tarjousrumba käy nyt kuumana myös muun kodin elektroniikan kaupassa, vaikka hinnat laskivat jo viime vuonnakin reippaasti. Taulutelevision ostajan kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä hintojen lisäksi myös ominaisuuksissa on isoja eroja.


Taulutelevisioita myyvät kaupat hehkuttavat nyt toinen toistaan suurempia alennuksia. Tällä hetkellä taulutelevisioita myydään jopa yli 40 prosentin alennuksilla, ilmenee Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemästä selvityksestä.

Isot alennukset johtuvat siitä, että kaupat pyrkivät eroon käsiin happanevista taulutelevisioista samaan aikaan, kun valmistajat uusivat mallistojaan. Esimerkiksi Finluxin 37-tuumaista 760 Full HD -lcd-televisiota on kaupattu lähes 44 prosentin alennuksella 898 euron hintaan.

– Taulutelevisiomallistot vaihtuvat tämän ja ensi kuun aikana liki jokaisella merkillä, Helsingin Itäkeskuksen Mustan Pörssin myymäläpäällikkö Jouni Tynjälä sanoo.

Alennusmyynnit ovatkin juuri nyt kuumimmillaan. Esimerkiksi Musta Pörssi myy 32-tuumaista taulutelevisiomallia alle 400 euron hintaan.

Helsingin keskustan Veikon Koneen myymäläpäällikkö Marko Sandelin sanoo kauppiaiden välisen hintakilpailun koventuneen.

– Tällä hetkellä joitain taulutelevisiomalleja saa varmasti halvemmalla kuin esimerkiksi joulukuussa, Sandelin sanoo.

Mallistojen uusiutumiseen vetoavat Sandelin ja Tynjälä vakuuttavat kuitenkin uusien taulutelevisioiden hintojen pysyvän ennallaan ominaisuuksien lisääntyessä.

Alennukset jopa 40 prosenttia
Esimerkkejä taulutelevisioiden hinnoista

TelevisioTarjoushintaNormaalihintaAlennus (%) 
Finlux 760 37 tuumaa LCD Full HD8981 599-44 
Panasonic 37 tuumaa Full HD7991 199-33 
Samsung 40 tuumaa LED Full HD1 6881 999-16 
Philips 42 tuumaa LCD Full HD1 2591 399-10 
Lähde: Suomen Rahatieto


Hinnat romahtivat
jo viime vuonna


Taulutelevisioiden hinnat laskivat kuitenkin reippaasti jo viime vuonna.

Suomen Rahatiedon selvityksen mukaan taulutelevisioiden verollinen keskihinta laski viime vuonna liki 18 prosenttia 800 euron tuntumaan.

– Isoimmissa malleissa hinnat tulivat euromääräisesti eniten alas, mutta halvan pään koneiden hinnat ovat sukeltaneet rajuimmin, Tynjälä sanoo.

Tynjälän mukaan lasku johtui osaltaan siitä, että edulliseen hintapäähän ilmestyi karvalakkimalleja, joita kauppiaat käyttivät sisäänheittotuotteina.

Sandelinin mukaan hinnat eivät taas pudonneet kaikkein pienimmissä 26 tuuman malleissa yhtä reippaasti kuin isommissa malleissa.

Alennuksia myös
muussa elektroniikassa


Taulutelevisioiden ohella kaupat myyvät nyt alennuksilla myös muuta kulutuselektroniikkaa.

Monen laitteen keskihinta putosi jo viime vuonna.

Esimerkiksi mp3-soittimien ja navigaattoreiden hinnat laskivat viime vuonna vuodentakaisesta yli neljänneksellä. Dvd-laitteiden hinnoista hävisi puolestaan viidesosa.

Myös kannettavien tietokoneiden hinnoista hävisi viidennes. Matkapuhelimissa erityisesti edistyksellisempien älypuhelimien keskihinnat putosivat 15 prosentilla. Digikameroiden hinnat puolestaan putosivat 12 prosenttia.

MP3-soittimien hinnat laskivat eniten
Muutokset kodintekniikan hinnoissa vuonna 2008

LaiteVerollinen keskihinta (2008, €)Verollinen keskihinta (2007, €)Muutos keskihinnassa (%)
MP3-soitin5576-28
Navigaattori188259-27
DVD-laite123154-20
Kannettava tietokone648810-20
Taulutelevisio800971-18
Älypuhelin381450-15
Digikamera258295-13
Matkapuhelin126140-10
Pöytätietokone600665-10
Tulostin125136-8
Videokamera429459-7
Digiboksi139150-7
Kuvaputkitelevisio232235-1
Lähde: Suomen Rahatieto

Teräväpiirto ja koko

  • HD Ready = Merkintä, joka kertoo, että televisiolla on mahdollista katsoa teräväpiirtoisia televisiolähetyksiä. Suomen digi-tv pohjautuu suurimmalta osin perinteiseen lähetystekniikkaan. Pääseminen käsiksi teräväpiirtolähetysten tarjontaan vaatii useimmiten maksutelevisiopalveluita.
  • Full HD = Markkinointitermi, joka kertoo, että teräväpiirtotelevisio yltää 1920 x 1080 -resoluutioon. 
  • Tuumat = Antavat osviittaa television näytön koosta. Suomalaiset digi-tv-lähetykset on optimoitu vanhempaa televisiokantaa varten. Siksi lähetykset eivät välttämättä näytä hyviltä isoimmissa televisiossa. Full HD -resoluutioista ei taas toisaalta ole juuri iloa pienimmissä malleissa.

LCD vai LED?

Ominaisuuksien suhteen kannattaa olla tarkkana ja miettiä, mitä oikeasti tarvitsee.
  • LCD = Nestekiteisiin perustuva näyttötekniikka, jonka mahdollistaa kevyet ja ohuet näytöt.
  • LED = Hohtodioditekniikka, jota käytetään taustavalaisuun. LED-taustavalaistujen näyttöjen on tarkoitus kestää perinteisiä näyttöjä pidempään kirkkaampina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    9. 9

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    10. 10

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää