Digitoday

Valikko

Sonera: naapurin wlanilla surffaillaan yleisesti

Suurimmat langattomien verkkojen käyttöön ja suojaukseen liittyvät ongelmat aiheutuvat ymmärtämättömyydestä, TeliaSoneran tukipalvelu Helpson arvioi.
Tuore Turun hovioikeuden päätös kieltää naapurin langattoman verkon käyttö koskettaa suurta osaa suomalaisista, Helpson pohjustaa. Omien langattomien verkkojen suojaaminen on edelleen melko satunnaista ja vieraiden suojaamattomien wlan-verkkojen käyttö puolestaan yleistä.

– Vuoden aikana tekemiemme tuhansien kotikäyntien yhteydessä on käynyt selväksi, että suomalaiset eivät ihan vielä ymmärrä eivätkä osaa hallinnoida lähiverkkojaan. Arvioimme, että jopa puolella langattoman verkon omaavista suomalaisista verkko on suojaamaton. Voi sanoa, että verkot ovat olleet yleisölle avoimia – tarkoituksella tai tahattomasti, kertoo Helpsonin teknologiajohtaja Jari Hakalin.

Esimerkiksi kaupungeissa tyypillistä on käyttää alakerran kahvion tai parturi-kampaamon verkkoa, Hakalin tähdentää. Usein kysymys on vahingosta: asukas on ottanut käyttöönsä ensimmäisen verkon, minkä on löytänyt ja surffailee sillä.

Avoimia verkkoja puolestaan syntyy helposti tilanteissa, joissa asukas käyttää laajakaistamodeemia tietämättä, että siinä on myös päällä oleva suojaamaton wlan.

Yritykset osaavat
paremmin

– Yrityksillä asiat ovat selvästi paremmin. Mitä isompi yritys on, sitä todennäköisemmin sillä on oma mikrotuki ja sitä todennäköisemmin asiat ovat kunnossa. Jos joku wlan on auki, niin se on sitten tietoinen päätös. Mutta kun mennään tarpeeksi pieniin yrityksiin, niin ilmiöt alkavat olla samat kuin kuluttajien puolella, Hakalin vertailee.

Hakalin ei lähtenyt spekuloimaan, kuinka paljon avoimiin wlan-verkkoihin on liittynyt todellista väärinkäyttöä pelkkien vahinkojen sijaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirénillä riittää kiirettä – aloitti uudessa ammatissa

    8. 8

      Nyrkkeilymestari Edis Tatli toisti kritiikkinsä Urheilugaalalle: ”Mut ihan sama”

    9. 9

      Yhä useampi aikuinen muuttaa takaisin vanhempiensa luokse – ilmiön takana kaksi syytä

    10. 10

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    6. 6

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    3. 3

      Nanna Karalahti todella huimassa halkiossa Urheilugaalassa – Jere vihjaili mahdollisesta perheenlisäyksestä

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. Näytä lisää