Digitoday

Valikko

Pirate Bay: perjantain tuomio ei ole lopullinen

Pirate Bay -oikeudenkäynnissä kuullaan perjantaina oikeudenkäynnin päätös. Pirate Bayn edustajien mukaan tuomiolla ei kuitenkaan ole vaikutusta, sillä häviäjä tulee joka tapauksessa valittamaan ratkaisusta.

Tukholmassa helmi-maaliskuussa kolme viikkoa kestäneen Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomio kuullaan perjantaina. Tuomioistuin on miettinyt ratkaisua noin kuusi viikkoa.

Pirate Bayn blogissa ylläpitäjät kommentoivat jo etukäteen perjantain tuomiota. Nimimerkki tpbFtw kirjoittaa, ettei päätös ole lopullinen, ainoastaan ensimmäinen ennen kuin hävinnyt osapuoli valittaa siitä. Blogimerkinnän mukaan päätöksellä ei ole todellista vaikutusta, paitsi että se määrittelee jatkokeskustelun sävyn.

Oikeudenkäynnissä musiikkialaa edustava järjestö IFPI sekä muun muassa levy- ja elokuvayhtiöt Warner Bros., EMI Group Ltd. and Sonyn Columbia Pictures syyttivät Pirate Bayn neljää taustavaikuttajaa tekijänoikeudella suojatun materiaalin levittämisestä, tai oikeastaan sen asettamista saataville.

Syytetyt Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde, Fredrik Neij ja Carl Lundström kiistivät syytteet. Puolustuksen mukaan he eivät itse jakaneet tiedostoja, vaan pitivät vain yllä palvelua, jolla toiset jakoivat laittonta materiaalia, ja sitäkin vain vähän.

Syyttäjien mukaan Pirate Bayn jäsenet lisäksi tienasivat miljoonan vuodessa sivuston mainostuloista. Syytettyjen mukaan tulot olivat hyvin pieniä.

Syyttäjä on vaatinut syytetyille vuoden vankeustuomioita. Tämän lisäksi syytettyjen pitäisi maksaa yhteensä yli 10 miljoonan euron korvaukset. Summa perustuu levy- ja elokuvayhtiöiden arvioon jaetun tekijänoikeudella suojatun materiaalin määrästä sekä yhtiöiden menettämistä tuloista.

Pirate Bayn mukaan torrent-palvelulla on 22 miljoonaa käyttäjää. Ruotsissa tiedostonjakoa koskeva lainsäädäntö on ollut höllempää kuin muualla Euroopassa, mutta sitä ollaan tiukentamassa Yhdysvaltojen ja EU:n painostuksesta.

Huhtikuun alussa Ruotsissa astui voimaan niin sanottu Ipred-laki, jonka perusteella tekijänoikeuksien haltijat voivat vaatia internetpalvelujen tarjoajilta tiedostoja lataavien tietokoneiden ip-osoitteiden omistajatiedot..

Vastavetona Pirate Bay on avaamassa IPREDator-palvelua, joka estää jäljittämästä verkkosurffaajaa hävittämällä tämän ip-tunnistetiedot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. 6

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    10. 10

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    6. Näytä lisää