Digitoday

Valikko

Taloussanomista tuli uutinen

Taloussanomista tehty tutkimus on noussut uutisaiheeksi ainakin Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Taloussanomien johdon mukaan tutkimus antaa väärän kuvan lehden tilanteesta.

Taloussanomista on kerrottu ainakin The Wall Street Journalissa ja The Independentissä sekä mm. Kauppalehdessä ja Ylen verkkosivuilla.

Tutkimuksen tekivät Neil Thurman ja Lontoossa asuva toimittaja Merja Myllylahti, joka on aiemmin työskennellyt Kauppalehden kirjeenvaihtajana ja nyttemmin MTV3:n ja Uusisuomi.fin avustajana.

Lontoon City Universitylle tehdystä tutkimuksesta laaditussa tiedotteessa Myllylahti sanoo, että viisi kuukautta verkkoon siirtymisen jälkeen Taloussanomien verkkolehden "todellinen kävijämäärä (unique users) oli 22 prosenttia alhaisempi kuin aiemmin ja sen lukijamäärät per sivu (page impressions) laskivat 11 prosenttia".

Taloussanomat lopetti paperilehden julkaisun joulukuussa 2007. Vuodenvaihteessa 2007–2008 (viikot 52–3) Taloussanomat keräsi viikoittain 176 000–310 000 kävijää.

Viisi kuukautta vuodenvaihteen jälkeen, eli touko–kesäkuun vaihteessa kävijöitä oli (viikot 21–24): 275 000–319 000.

– Elon laskuopin mukaan kävijämäärä oli kasvanut viisi kuukautta paperilehden lopettamisen jälkeen, Taloussanomien päätoimittaja Juha-Pekka Raeste sanoo.

Talouskriisin siivittämänä Taloussanomien lukijamäärä on lisäksi noussut voimakkaasti Myllylahden tarkasteluajankohdan jälkeen. Viime lokakuussa kävijämäärä puhkaisi 400 000 kävijän rajan, ja kuluvan vuoden alussa meni ensimmäisen kerran rikki puolen miljoonan kävijän raja.

Taloussanomien sivukohtaiset kävijämäärät olivat viime vuodenvaihteessa 2,0–2,8. Viisi kuukautta myöhemmin vastaava luku oli 2,4–2,7.

– Näistäkään luvuista on vaikea päätyä tutkimuksesta tehdyn tiedotteen johtopäätökseen, Raeste ihmettelee.

Tutkimuksella
lyhyt perspektiivi

Merja Myllylahti kirjoittaa, että printistä verkkoon siirryttäessä sanomalehden tulot putoavat enemmän kuin sen kulut laskevat. Siitä hän tekee sen johtopäätöksen, että verkkolehdeksi siirtyminen ei tehnyt Taloussanomista kannattavaa.

– Myllylahti tarkastelee asiaa aivan liian lyhyellä perspektiivillä. Moneen muuhun mediataloon verrattuna Sanomalla ei ole tapana tehdä väkivaltaisia väenvähennyksiä, ja myös Taloussanomien kohdalla on edetty ajatuksella, Raeste toteaa.

Verkkoon siirryttäessä Taloussanomat Oy:n henkilökunta supistui nopeasti 69:stä 41:een työntekijöille tarjottujen vapaaehtoisten lähtöpakettien avulla. Myllylahden tutkimuksen aineistonkeruun jälkeen henkilökunta on pienentynyt edelleen, ja sen koko on nyt 29 henkeä. Taloussanomien lisäksi tämä ryhmä tuottaa uutistoimisto Startelin uutiset sekä toimittaa Digitoday- ja It-viikko-verkkolehdet.

Myllylahden tiedotteen mukaan Taloussanomien sisältö on "muuttunut enemmän kuluttajavetoiseksi ja jossain määrin myös tabloidmaisemmaksi".

– Tutkijoiden mukaan verkkolehden jutuista noin 80 prosenttia pohjautuu muihin kuin verkkolehden omiin lähteisiin eli uutistoimisto- ja PR-materiaaliin sekä muihin lehtiin, tiedotteessa todetaan.

Raeste pitää kummallisena, että tutkijat näyttävät yhdistävän tarkastelussaan tiedotteet ja uutistoimistoaineiston.

– On lähes uskomatonta, että Reutersin ja Bloombergin kaltaisten arvostettujen uutistoimistojen aineistojen laaja käyttö vie johtopäätökseen, että Taloussanomien sisältö olisi "tabloidmaista", hän sanoo.

Media yllätti
myös tutkijan

Tutkimuksesta tehdystä tiedotteesta laaditut uutiset ovat yllättäneet myös Merja Myllylahden itsensä. Hän kirjoittaa verkkosivullaan, että tutkimus ei väitä paljonkaan sellaista, "mitä mediassa meillä ja muualla annetaan ymmärtää".

Myllylahti pitää Taloussanomien siirtymistä verkkoon "perusteltuna ja järkevänä". Lisäksi hän toteaa, "ettei viiden kuukauden vertailu ajankohta ole riittävä kuvaamaan Taloussanomien todellista kävijämäärien kehitystä".

– Hämmästyneenä totean, ettei suomalaisen ja valtaosin maailman mediassakaan ole yhtään tongittu tutkimusta sen pidemmälle. Pääosin kaikki ovat tyytyneet referoimaan pelkkää lehdistötiedotetta. Mitä tämä kertoo aikamme journalismista? Myllylahti kysyy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    4. 4

      Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

    5. 5

      Lopettaako myös Lewis Hamilton?

    6. 6

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    7. 7

      Tässäkö on Rosbergin korvaaja? Julkaisi heti vihjailevan viestin

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    10. 10

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    8. 8

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    9. 9

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    4. 4

      Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

    5. 5

      Lopettaako myös Lewis Hamilton?

    6. Näytä lisää