Digitoday

Valikko

Google patentoi tekniikkansa kirjojen skannaukseen

Googlelle myönnetystä patentista selviää yhtiön salailema tekniikka, jolla se skannaa miljoonia kirjoja Book Search -palveluunsa. Skanneri tunnistaa kirjan muodon infrapunakameralla.
Hakukoneyhtiö Google sai maaliskuun lopussa patentin (US 7508978), josta selviää miten yhtiö skannaa miljoonien kirjojen tekstit digitaaliseen Book Search -palveluunsa.

Yleensä kirjojen kopioiminen ja skannaaminen vaatii jonkun verran käsityötä, sillä kirjan sivut jäävät usein kaarelle varsinkin keskitaitteen vierestä. Kirjan painaminen on saattanut vahingoittaa kirjaa, ja skannausohjelma ei ole välttämättä pystynyt tunnistamaan kirjaimia sivujen kaareutumisen takia.

Googlen menetelmä perustuu infrapunakameroihin, jotka pystyvät tunnistamaan kirjan sivujen kaareutumisen. Tiedot siirretään kirjaimentunnistusohjelmistolle, joka korjaa vääristymät tiedon perusteella tunnistaakseen merkit paremmin, kertoo yhdysvaltalainen NPR-radioasema

Google on pyrkinyt salaamaan oman menetelmänsä, ja yhtiön työntekijät ovat skannanneet kirjoja suljettujen ovien takana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    2. 2

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    8. 8

      Tankkaaja, siirrätkö autosi vai käytkö maksamassa ensin? – ”Huoltoasema lähetti uhkauskirjeen kotiin, kun olin maksanut liian vähän”

    9. 9

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    2. 2

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää