Digitoday

Valikko

Tietojärjestelmätarkastus on noussut yrityksissä hallitusasiaksi

Tietojärjestelmätarkastus on noussut yhä useammassa organisaatiossa hallitustason asiaksi, selviää KPMG:n kansainvälisestä tietojärjestelmätarkastuksia käsittelevästä tutkimuksesta. Kuitenkin it-tarkastukset erotetaan edelleen liikaa omaksi kohteekseen.
Tutkimuksen (pdf) mukaan valtaosassa eli 72 prosentissa yrityksistä keskeiset tietojärjestelmätarkastuksen havainnot käsitellään tarkastusvaliokunnissa.

Viime vuoden lopulla tehdyssä KPMG:n kyselyssä selvitettiin tämän hetken trendejä tietojärjestelmätarkastuksen käytännöissä. Tutkimukseen osallistui 297 organisaatiota Euroopasta, Lähi-idästä ja Afrikasta.

– Sisäiseen tarkastukseen ja tietojärjestelmiin liittyvät kysymykset ovat aikaisempaa enemmän esillä myös suomalaisissa hallituksissa, KPMG:n it-neuvontapalveluista vastaava johtaja Janne Vesa arvioi  tiedotteessa.

– Totta kai edelleen on kehitettävää, mutta ilahduttavaa on, että kyse ei ole ainoastaan muodollisuudesta, vaan monissa hallituksissa havainnot myös synnyttävät aktiivista keskustelua.

Kuitenkin edelleen
erillinen tarkastuskohde

Tietojärjestelmätarkastus on kuitenkin monessa organisaatiossa muusta hyvästä hallintotavasta erillinen asia. Liki kaksi kolmasosaa (59 %) vastaajista ei koordinoi tietojärjestelmätarkastusta osaksi laajempaa hyvää hallinto- ja valvontatapaa.

Lisäksi vain hieman yli kolmannes näyttäisi olevan menossa oikeaan suuntaan: jonkin verran koordinointia ja kokonaisvaltaista suunnittelua organisaation sisäisen valvonnan alueella on olemassa. Tämä osoittaa, että useat yritykset eivät käytännössä koordinoi organisaatiossa samankaltaista työtä tekevien yksiköiden toimintaa.

– Tämä on huolestuttava trendi nykyisessä taantumaympäristössä, jossa väärinkäytösten mahdollisuus pysyy korkeana. Organisaatiot tuhlaavat voimavarojaan, koska eri yksiköiden kuten sisäisen tarkastuksen, riskienhallinnan, lakiasianosaston, tietoturvallisuuden ja laatutoiminnon keskinäinen yhteistyö ei ole riittävän tehokasta, toteaa KPMG:n sisäisen tarkastuksen palveluista vastaava Roland Sjölund.

It-tarkastuksen
tulee ymmärtää liiketoimintaa

Tutkimuksen mukaan lähes 80 prosenttia laatii tarkastussuunnitelmansa vain vuosittain. Nykyisessä ympäristössä, jossa teknologia on tärkeä osa liiketoimintaa ja tarkoituksellisen vahingonteon mahdollisuus on suuri, on kuitenkin erittäin tärkeää arvioida suunnitelmaa säännöllisesti.

– Tietojärjestelmätarkastajien tulee toimia läheisessä yhteydessä liiketoiminnan kanssa varmistaakseen, että liiketoiminta- ja teknologiariskit tulevat hyvin ymmärretyksi, korostaa Vesa.

– Liiketoimintaa ei tänä päivänä voi olla ilman teknologiaa. Etenkin nykytilanteessa, kun yritysten it-järjestelmät ovat alttiina mahdollisille hyökkäyksille, yritysten hallitusten pitää varmistaa, että tietojärjestelmätarkastus kohdistetaan riskilähtöisesti, muistuttaa Sjölund.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    7. 7

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    8. 8

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    9. 9

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    10. 10

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. Näytä lisää