Digitoday

Valikko

Suomen verkkopuolustus kokoaa rivejä

Naapurin nettiselkkauksista vauhtia saanut valtiohallinnon tietoturvatoiminto on edennyt suunnitteluvaiheeseen. Toiminnolla on tärkeä rooli Suomen puolustamisessa verkkosodankäynniltä.

Valtiovarainministeriön mukaan suunnitteilla olevan tietoturvatoiminnon tavoitteena on parantaa valtion reagointikykyä häiriötilanteissa. Tavoitteena on varmistaa ja suojata toimintojen jatkuvuus ja laatu tietoturvauhkilta, kuten haittaohjelmilla, tietomurroilla tai muilla keinoin tehdyiltä hyökkäyksiltä.

– Tarve tällaiselle ympärivuorokautiselle tietoturvatoiminnalle on nähty jo pidemmän aikaa. Ajatus esitettiin valtionhallinnon tasolla ensimmäisen kerran jo vuonna 2003, neuvotteleva virkamies Mikael Kiviniemi muistaa.

Tämä tietoturvayksiköksikin mainittu ympärivuorokautinen toiminto rakennettaisiin puolustusvoimien yhteyteen ja se varautuisi aiempien tietojen mukaan sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin ja koordinoisi myös vastatoimia.

Haasteet
pahenevat

Valtiovarainministeriön Kiviniemi toimii Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmän eli VAHTIn puheenjohtajana. Suunniteltava tietoturvatoiminta pohjautuu muun muassa VAHTIn ohjeisiin, selvitykseen (pdf) ja hanke-ehdotukseen (pdf).

– Viimeaikaiset tietoturvauhkat - ei pelkästään Suomessa, vaan yleisemminkin - ovat entistä haasteellisempia hoidettavia. Nyt haemme koko valtionhallinnan kattavaa tietoturvatoimintaa.

Kiviniemi ei viittaa suoraan Viron tai esimerkiksi Georgian kärsimiin verkkoiskuihin, mutta ne käyvät esimerkkinä niistä vaaroista, jotka voivat Suomeakin kohdata.

On kuitenkin vielä auki, miten kattavasti valtionhallinto 24/7-toimintoon kytketään. Ei ole esimerkiksi vielä päätetty, mitkä virastot ovat toiminnon asiakkaita.

Poikkeamat voivat
aiheuttaa laajoja ongelmia

Osalla hallinnon organisaatioista on jo vuosia ollut toiminnassa ympärivuorokautinen tietoturvatoimintakyky. Kaikilla valtion organisaatioilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta toteuttaa nykytarpeita vastaavia tietoturva- ja valvontatoimintoja yksinään.

Virastojen tietoturvapalvelutarpeet myös vaihtelevat: joillekin virastolle välitön reagointi on välttämätöntä, toisille riittää tiedotus kriittisistä haavoittuvuuksista. Sama tietoturvapoikkeama vaikuttaa helposti useaan kohdeorganisaatioon, sillä virastoissa on käytössä samankaltaisia järjestelmiä ja tietotekniikkaratkaisuja, ministeriö tähdentää.

Tavoitteena on käynnistää toiminto alkuvuonna 2011. Ennen käynnistämistä tehdään huolellinen ja laaja-alainen pilotointi, jolla varmistetaan tuotantotoiminnan laatu, toimintatavat ja yhteistyö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    8. 8

      Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    6. Näytä lisää