Digitoday

Valikko

Tuliterä moottoritie taas kiinni

E18 Helsinki–Turku-moottoritien uusi osuus Muurlan ja Lohjan välillä menee taas kiinni järjestelmätestauksen vuoksi.

Tiehallinnon mukaan E18-tie Muurlan ja Lohjan välillä suljetaan ylihuomenna keskiviikkona kello 9.00 liikenteenhallinta- ja tunnelijärjestelmien koekäytön ja tarkastusten ajaksi. Tie on suljettuna arviolta torstaihin kello 21.00 saakka.

Moottoritien ollessa suljettuna on kiertotie viitoitettu maantien 110 kautta (vanha ykköstie). Liittyminen maantielle 110 tapahtuu Muurlan ja Hevoskallion eritasoliittymistä. Moottoritieosuus Hevoskalliosta Lohjalle on normaalisti liikenteen käytössä.

E18-moottoritien väli Muurla–Lohja avattiin liikenteelle tammikuussa. Osuuden liikenteenhallinta- ja tunnelijärjestelmät on kokonaisuudessaan käyttöönotettu kevään aikana.

Aiempien tietojen mukaan tällaisia sulkemisia ei ollut enää suunnitelmissa. Projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan keskiviikon katkaisu oli kuitenkin etukäteen harkittu.

Sulkemista vaativat testaukset oli määrä saada kaikki kevään aikana tehtyä, mutta viimeinen katselmus jäi kesäkuulle. Nopeudet on tunneleissa rajoitettu 80 kilometriin tunnissa.

– Kevään aikana tehtiin ohjelmistopäivityksiä, joiden perusteella tieyhtiö on meille ilmoittanut, että asia on kunnossa. Nyt on kyseessä viimeinen yhteinen katselmus, jossa todetaan, onko se kunnossa. Jos ja kun on, niin sitten voidaan nopeustasoa nostaa, Sillanpää sanoo.

Mikäli testaus siis tällä viikolla menee suunnitelmien mukaan, ei sen jälkeen enää pitäisi olla luvassa tämäntyyppisiä liikenteen katkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Sinnikäs valepoliisi sai vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa – poliisi varoittaa huijareista: Toimi näin, jos puhelu epäilyttää

    9. 9

      HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. Näytä lisää