Digitoday

Valikko

"Ei enää nettiä tänään"

Suomalaiset vanhemmat rajoittavat lastensa nettiaikaa selvästi useammin lähinaapureihin verrattuna.
Viestintävirasto julkaisi markkinakatsauksen (pdf), johon on koottu keskeisimpiä kansainvälisiä viestintämarkkinoita kuvaavia tietoja.

Markkinakatsaukseen sisältyy poimintoja esimerkiksi loppuvuodesta 2008 tehdystä Eurobarometri-tutkimuksesta, jonka mukaan neljännes eurooppalaisvanhemmista ei aseta lastensa netinkäytölle minkäänlaisia rajoituksia.

Suomalaisvanhempien käyttäytyminen poikkeaa lähinaapureiden – Ruotsin, Tanskan ja Viron – vanhempien käyttäytymisestä monessa suhteessa. Eniten eroa esiintyy suhtautumisessa netissä vietettyyn aikaan, jota suomalaisvanhemmat kertovat rajoittavansa selvästi useammin verrattuna erityisesti tanskalaisvanhempiin.

Selvin "eiei" eurooppalaisille vanhemmille on se, että heidän lapsensa antaisivat netissä henkilökohtaisia tietojaan. Tässä suhteessa Suomi ja Irlanti edustavat kaikkein tiukinta linjaa. Pääasiassa suomalaisvanhemmat sijoittuvat kuitenkin erilaisten rajoituskeinojen käytössä 16 maan joukossa keskisarjaan.

Prepaid-liittymissä
suuria eroja

Suomi poikkeaa myös matkapuhelinten etukäteen maksetuissa prepaid-liittymissä.

Vaikka Suomessa vain joka kymmenes liittymä maksettiin etukäteen, tilanne oli joissakin EU-maissa täysin päinvastainen lokakuussa 2008. Esimerkiksi Italiassa vain reilu kymmenesosa matkapuhelinliittymistä laskutettiin jälkikäteen lähetettävällä laskulla.

Viestintäviraston mukaan Suomi ja Tanska ovatkin EU:n mittakaavassa poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä kaikissa muissa jäsenmaissa prepaid-liittymien osuus oli näihin kahteen nähden vähintään kaksinkertainen.

Prepaid-liittymien osuus laski EU-maissa Kreikkaa, Latviaa ja Alankomaita lukuun ottamatta. Noin 58 prosenttia EU-maiden matkapuhelinliittymistä maksettiin etukäteen.

Matkapuheluiden ja matkapuhelinliittymien määrä EU-maissa jatkoi kasvuaan myös vuonna 2008. Liittymämäärä kasvoi vuodessa noin seitsemän prosenttia siten, että vuoden 2008 lokakuussa viittä EU-kansalaista kohden oli käytössä noin kuusi liittymää.

Nollakasvua
laajakaistassa

Vuoden 2008 aikana kiinteiden laajakaistaliittymien määrä EU-maissa lisääntyi 14 miljoonalla. Suomessa kasvu jäi nollaan.

EU:ssa oli vuoden 2009 tammikuussa 22,9 kiinteää laajakaistaliittymää sataa asukasta kohti. Vuoden alussa noin kolme neljästä kiinteästä laajakaistaliittymästä EU-maissa oli nopeudeltaan kaksi megabittiä sekunnissa tai sitä nopeampia. Suomessa vastaava luku oli noin 60 prosenttia.

Laajakaistaksi laskettiin vähintään 144 kilobitin yhteys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    8. 8

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Horoskooppi 23.1.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    2. 2

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. Näytä lisää