Digitoday

Valikko

Lex Nokia pelottaa yrityksiä

Tietosuojavaltuutetun toimistoon ei ole vielä tullut yhtään ennakkoilmoitusta Lex Nokian sallimien valtuuksien käytöstä. Kyselyitä tulee kyllä paljon.

Suomalaiset yritykset eivät ole vielä ottaneet käyttöönsä kovalla kohinalla säädetyn, niin kutsutun Lex Nokian eli sähköisen tietosuojalain sallimia uusia valtuuksia.

Kesäkuun alussa voimaan tullut Lex Nokia antaa yrityksille ja yhteisölle mahdollisuuden selvittää tietyin edellytyksin sähköpostiliikenteen tunnistetietoja. Yritykset joutuvat aina tekemään tietosuojavaltuutetulle ennakkoilmoituksen, kun ne ryhtyvät selvittämään sähköpostiviestien tunnistetietoja.

Tietosuojavaltuutetun toimistoon ei ole vielä tullut yhtään ennakkoilmoitusta. Tämä ei yllätä tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniota.

– Ensimmäisissä ilmoituksissa voi vaikuttaa ketsuppipulloilmiö. Yritykset eivät uskalla lähteä liikkeelle, kun kukaan ei ole vielä tehnyt ilmoitusta.

Tietosuojavaltuutetun toimistoon perustettu Lex Nokia -tiimi on lisäksi analysoinut, että moni yritys haluaa ensin panna omat sisäiset asiansa kuntoon ennen kuin ne lähtevät virallisesti selvittämään sähköpostiliikenteen tunnistetietoja.

Yliopistot ottavat
innokkaasti yhteyttä

Tietosuojavaltuutettu pestasi sähköistä tietosuojalakia varten toimistoon kolmihenkisen Lex Nokia -tiimin. Reijo Aarnio kertoo, että ennakkoilmoituksen puuttumisesta huolimatta tiimillä riittää paljon töitä.

Lain soveltamisessa ovat omat haasteensa. Lex Nokia -tiimi laatii parhaillaan teknistä ohjeistusta lain noudattamiseksi.

Toimistoon tulee paljon yhteydenottoja Lex Nokian soveltamisesta. Varsinkin yliopistomaailma on ollut aktiivisesti yhteydessä tietosuojavaltuutetun toimistoon.

– Yliopistoissa on isoja verkkoja ja lisäksi on erillisiä opiskelija-asuntoja. Opiskelijat ovat kovia lataamaan tiedostoja. Tämä asettaa yliopistot ja niiden tietoturvallisuuden koviin haasteisiin, Aarnio kertoo.

Aarnio näkee paljon parantamisen varaa myös yritysten tietoturvassa. Yritysjohto suhtautuu Aarnion mielestä usein leväperäisesti tietoturva-asioihin.

– Kun kysellään yritysten tietoturvasta, johto vierittää ongelmat atk-miehille.

Aarnion mielestä yritykset eivät täysin tiedosta, että yrityksen tietoturva on ylimmän johdon vastuulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. Näytä lisää