Digitoday

Valikko

Animehahmot laulavat Hectoria ja Rammsteinia

Anime-musiikkivideot eli AMVt koostetaan alkuperäisestä elokuvasta tai animaatiosarjasta leikatuista kohtauksista. Viime vuosina harrastus on saanut osakseen tekijänoikeusjärjestöjen huomion.

Yhdeksänkymmentäluvulla syntynyt animemusiikkivideokulttuuri hyödyntää videoeditoinnin konsteja ja erikoisefektejä omien faniluomustensa teossa. Suosikkisarjoista ja -elokuvista leikattu materiaali koostetaan uudestaan valittuun lauluun sopivaksi. Huulisynkkaa voidaan parantaa venyttämällä tai nopeuttamalla videokuvaa. Etenkin parodiavideoissa piirroshahmot laitetaan laulamaan kappaleen sanoja vuorosanoina.

Japanilaiset animaatiostudiot ovat suhtautuneet fanikulttuuriin hyvin sallivasti. Ongelmia harrastajille onkin tullut musiikkiteollisuuden suunnalta. Animemusiikkivideoita on poistettu verkon videopalveluista muusikkojen tekijänoikeuksia valvovien tahojen pyynnöstä. Toisille muusikoille anime-estetiikka ja fanivideot tuntuvat kelpaavan. Nimekkäät artistit ovat myös itse piirrättäneet musiikkivideonsa animestudiolla, kuten Daft Punk, jonka koko Discovery-levyn voi kuunnella ja katsoa putkeen anime-elokuvana.

Nostromo – Auriga / Dj Spoke: Watch Them Fall Down

Lähemmäs viidestäkymmenestä lähteestä materiaalia yhdistelevä musiikkivideo esittelee materiaalin saumatonta yhteenleikkaamista ja hengästyttävän rytmin tuntua videoilmaisussa. Auriga keräsi 2008 kasan pokaaleja alan harrastajatapahtumissa järjestetyissä AMV-kilpailuissa.

Gaara The Palkkasoturi / Hector: Palkkasoturi

Suomalaisyhtyeistä AMV-harrastajat tuntuvat suosivan etenkin Apocalyptican ja Nightwishin musiikkia, mutta muukin kuin metalli tai tekno kelpaavat musiikkivideoiden tekijöille. Animeconin 2008 AMV-kisan yleisön suosikki oli Naruto-sarjasta tehty hupivideo, jonka biisivalintana kuullaan Hectorin Palkkasoturi. Suomalaisia AMV-harrastajia voi tavata tänään alkavassa ja viikonlopun kestävässä Animecon-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Neon Genesis Evangelion / Rammstein - Engel

Klassikon asemaan noussut AMV, jonka moni Rammsteinin omaa musiikkivideota näkemätön osaa yhdistää heti mielessään Engel-kappaleeseen. Saksalainen metalli toimii videolla hyytävän hyvin ja lisää traagisuutta jättiläisrobottien taisteluun Evangelion-sarjassa.

Gravitation / If You Were Gay

Huumorimielessä tehdyt AMVt karikatyrisoivat usein sarjan hahmojen luonteita.Tässä Gravitation-sarjan mieshahmot laulavat parodiavideolla musikaalia Broadwayn tyyliin.

Moulin Rouge – Spectacular Spectacular

Huulisynkkaa ja ääninäyttelemistä löytyy myös Moulin Rouge -elokuvan cancan-tanssikohtauksen hengessä toteutetusta, useista sarjoista ja elokuvista kasatusta potpourrista. Kaikki sarjat ja elokuvat nähneet fanit voivat huvitella bongaamalla jokaisen materiaalina käytetyn pätkän alkuperän.

Naruto - Real Ninjas

Kulttimaineeseen nousseen Naruto-sarjan ninjaseikkailijoita parodioidaan tässä videossa useiden laulujen ja väliselostusten kera.

Videoilmiö

Videoilmiö-sarjassa esitellään erilaisia nettivideoita, niiden levityskanavia ja käyttötarkoituksia. Sarja tutustuu myös videoiden tekniikkaan ja tekijöihin. Tilaa juttusarja RSS-syötteenä!

  • videoilmiö

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    7. 7

      IS seurasi sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola jäi kuudenneksi, MM-kulta Italiaan!

    8. 8

      Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

    9. 9

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    10. 10

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää