Digitoday

Valikko

Pc-valmistajat eivät läähätä Chrome OS:n perään

Google kertoi merkittävien pc-valmistajien lukeutuvan kumppaneikseen sen Chrome OS -käyttöjärjestelmän kehityksessä. Eri asia on, syntyykö järjestelmää käyttäviä tietokoneita sittenkään niin runsaslukuisesti.
Google kertoi viikolla, että muun muassa Acer, Asus, HP, Lenovo ja Toshiba ovat sen Chrome OS -kumppaneita. Ilmoitukseen ei kuitenkaan sisältynyt suoraa lupausta, että kaikki mainitut pc-talot tekisivät tietokoneita Chrome OS:n varaan.

Innostus näyttääkin olevan laimeampaa kuin mitä Google kenties antoi kumppanilistallaan ymmärtää. Tietokonelehti PC World kyseli tilannetta esimerkiksi HP:ltä, Lenovolta ja Asusilta, eikä yksikään luvannut vielä tuotteita.

HP ja Lenovo sanoivat arvioivansa Chrome OS:ää muun muassa sen asiakkaille tuoman hyödyn suhteen. Chrome OS:n on määrä tehdä ensi esiintymisensä minikannettavissa, mutta sellaisia varhain markkinoille tuonut Asus ei sekään luvannut tuotteita, vaan kertoi, ettei Chrome OS:n käyttö sen tuotteissa ole varmaa.

Intel mukana
kuvioissa

Google on joka tapauksessa sanonut, että ensimmäisten uutta käyttöjärjestelmää hyödyntävien laitteiden odotetaan tulevan myyntiin ensi vuoden jälkipuolella. Jos kukaan edellä mainituista ei ole ainakaan julkisesti sitoutunut tekemään tuotteita, niin jäljelle jäävät vielä Acer ja Toshiba, jotka Google myös mainitsi kumppaneikseen.

Myös suoritinjätti Intel työskentelee Googlen kanssa Chrome OS:n parissa, uutispalvelu IDG kertoo. Intel on satsannut pieniin nettilaitteisiin, joihin sillä on tarjota Atom-perheen suorittimia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    10. 10

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    11. Näytä lisää

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. Näytä lisää