Digitoday

Valikko

CIA saa jatkossakin suomalaisten maksutiedot

Euroopan unioni aikoo jatkaa kansalaistensa kansainvälisen maksuliikenteen tietojen luovutusta Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisille.

Euroopan unionin ulkoministerit päättivät maanantaisessa kokouksessaan valtuuttaa EU-komission käymään Yhdysvaltain kanssa neuvotteluita Swift-järjestelmän tietojen luovutuksesta yhdysvaltalaisten käyttöön.

Swift (Society for Worldwide Interbank Financial Telecommunication) on kansainvälinen osuuskunta, joka kautta pankit ja muut rahoitusalan yritykset lähettävät toisilleen tietoa kansainvälisestä maksuliikenteestä.

Ennen kuin esimerkiksi suomalaisen yksityishenkilön rahansiirto toiseen maahan tapahtuu, pankit molemmissa päissä välittävät tiedon ja hyväksynnän siirrosta Swiftin kautta.
    
Osuuskunnan kautta kulkee tiedot kahdeksan tuhannen pankin kansainvälisestä rahaliikenteestä. Mukana on parisataa maata.

Lehti paljasti
tietovuodon

Yhdysvaltain hallitus vaati vuoden 2001 terroristi-iskujen jälkeen, että sen tiedusteluelinten pitää saada Swiftistä rahaliikennettä koskevat tiedot. Näitä tietoja ovat muiden muassa rahansiirron osapuolten nimet, tilinumerot ja osoitteet sekä siirretty rahasumma.

Swift järjesti CIA:n kaltaisille yhdysvaltalaisille tiedusteluelimille pääsyn Swiftin tietokantaan kysymättä lupaa järjestelmään osallistuvista maista. The New York Times -lehti paljasti asian kesällä 2006, minkä jälkeen siitä syntyi iso kohu muutamassa Euroopan maassa ja EU-parlamentissa.

Swiftin päämaja sijaitsee Brysselin liepeillä Belgiassa. Brysselin lisäksi osuuskunta tallentaa toimintakatkosten varalta maksunvälitystiedot Yhdysvalloissa sijaitsevaan peilipalvelimeen.

Kohu sai Belgian pääministerin Guy Verhofstadtin määräämään tutkinnan tietovuodosta. Tutkinta päätyi siihen, että Swift oli rikkonut EU:n yksityisyydensuojan säännöksiä.

USA lupasi pidättyä
kaupallisista tarkoituksista

EU ja Yhdysvallat sopivat 2007 pelisäännöistä, joilla yhdysvaltalaiset saavat tietoja EU-kansalaisten ja -yritysten rahaliikenteestä.

Yhdysvallat lupasi muun muassa, että se voi käyttää Swiftistä saamiaan tietoja vain terroristitutkinnassa eikä esimerkiksi teollisiin tai kaupallisiin tarkoituksiin. Yhdysvallat taipui myös hävittämään saamansa tiedot viiden vuoden kuluttua, jos ne eivät ole oleellisia terroristijahdissa.

Ranskalainen tuomari Jean-Louis Bruguière selvitti unionin toimeksiannosta sopimusta. Hän sanoi helmikuussa, että tietoja käytetään vain terrorismin vastaisissa toimissa. Bruguièren raporttia ei ole kuitenkaan julkaistu.

The Irish Times -lehden mukaan vieläkään ei yleisesti tiedetä, miten paljon yhdysvaltalaiset ovat käyttäneet Swiftistä kaivamiaan tietoja.

EU-parlamentissa
tyytymättömyyttä

Kaksi vuotta sitten tehty pelisääntösopimus umpeutuu tänä syksynä. EU-komission maanantaina saama neuvotteluvaltuutus koskee väliaikaista sopimusta. Varsinainen sopimus voidaan tehdä vasta, jos ja kun unionin Lissabonin sopimus on astunut voimaan.

Lissabonin sopimus antaa EU-parlamentin jäsenille uusia valtuuksia käsitellä Swiftiä koskevaa sopimusta. Irish Timesin mukaan EU-parlamentissa kytee kuitenkin jo nyt ajatus siitä, että se ottaa myös väliaikaisen sopimuksen tarkempaan syyniin.

EU-komission varapuheenjohtaja Jacques Barrot sanoi viime viikolla EU-parlamentin kansalaisvapauksien valiokunnalle, että Yhdysvalloissa puhaltavat presidentin vaihdoksen jälkeen uudet tuulet. Hänen mukaansa presidentti Barack Obaman hallinto on päättänyt lujasti "välttää menneisyyden ylilyönnit terrorismin vastaisessa taistelussa".

Valiokunnan jäsen, hollantilainen Jeanine Hennis-Plasschaert vaati Swift-neuvotteluihin liittyviä asiakirjoja julkisiksi. Britti Sarah Ludford puolestaan sanoi, että EU:n pitäisi ennen uuden sopimuksen hyväksymistä rakentaa toimiva henkilötietojen suojajärjestelmä.

Stubb
sivuutti Swiftin

Swift on jo päättänyt keskittää unionin sisäisten maksunvälitystietojen käsittelyn uudelle palvelimelle Sveitsiin. Tiedot muista rahansiirroista siirretään sen sijaan vastaisuudessakin edelleen Yhdysvalloissa sijaitsevaan palvelimeen.

Suomessa maksutietojen päätyminen Yhdysvaltain tiedusteluelimille ei ole synnyttänyt merkittävää julkista keskustelua. Tätä kuvastaa myös maanantaiseen EU-ulkoministerien kokoukseen osallistuneen Alexander Stubbin (kok.) blogi.

Stubb kertoo ministereiden käsitelleen muun muassa Somalian ja Georgian tilanteita sekä Islannin EU-jäsenyyshakemusta, mutta Swift-neuvotteluita hän ei mainitse sanallakaan. Kokouksen jälkeen Stubb kertoi osallistuneensa Yhdysvaltain Nato-suurlähettilään illallisille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Kukaan ei tullut tytön synttäreille – paitsi eräs pieni poika, ja se riitti

    9. 9

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. Näytä lisää