Digitoday

Valikko

Dell keventää ulkoistamisen taakkaa

Monilla yrityksillä on huonoja kokemuksia tietotekniikan ulkoistamisesta. Jo pelkät sopimusneuvottelut saatetaan kokea aikaa vievinä ja kalliina.

Dell katsoo pilveen, ja nyt yhtiö on julkistanut pilviteknologiaan pohjautuvia tietotekniikan hallintapalveluita, joita voi hankkia osissa. Yhtiön mukaan palvelut saa nopeasti käyttöön. Ne koskevat työasemaympäristön hallintaa, sähköpostiympäristöä ja yritysten liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamista.

– Tähän asti ulkoistussopimukset ovat olleet jäykkiä, monoliittisia järkäleitä, joista pelkästään neuvotteleminen voi olla satojen tuhansien eurojen urakka, sanoo Antti Konkola, Suomen Dellin ratkaisuliiketoiminnan johtaja.

Lisäksi muun muassa tutkimusyhtiö Gartner on kertonut, miten ulkoistaminen on voinut mennä – ja on mennytkin – pieleen useammalla eri tavalla. Viime kädessä monimutkaisista sopimuksista ei ole saatu irti sitä, mitä on haluttu.

Tätä taustaa vasten Dell on tuonut muun muassa Suomessa tarjolle vaihtoehdon, jossa tietotekniikkapalveluita voi ostaa viipaloidusti ja tarpeen mukaan. Tarjonta lepää pilviteknologialla, mikä tarkoittaa, että palvelut toimitetaan internetin kautta.

Ensireaktiot
lupaavia

Dellin mukaan uudet ohjelmistoina tuotetut modulaariset palvelut on suunniteltu keventämään kuluongelmien kanssa painivan tietohallinnon taakkaa.

– Pilvipalveluista on puhuttu jo pitkään, mutta toimivia ratkaisuja on esitetty vain vähän, Konkola sanoo.

Asiakkaat eivät kuitenkaan tunnu suhtautuvan skeptisesti tähän uusimpaan ulkoistuksen villitykseen: sana "pilvi" pilkahtelee nykyään tiuhaan suurten it-palvelutalojen markkinoinnissa, mutta Konkola kertoo Dellin asiakkaiden osoittaneen mielenkiintoa asiaan.

– Olemme ehtineet kesän jälkeen käydä läpi näitä palvelujamme noin parinkymmenen ison organisaation kanssa, ja palaute on ollut hyvin positiivista. Seuraavan vuoden aikana sitten näemme, kuinka hyvin ensivastaanotto muuttuu kaupallisiksi sopimuksiksi, Antti Konkola toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    6. 6

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    10. 10

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    6. Näytä lisää