Digitoday

Valikko

Tässä ovat Microsoftin uudet kännykät

Microsoft julkisti eilen Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän. Matkapuhelinvalmistajat ovat julkistaneet myös joukon uusia sitä käyttäviä matkapuhelimia.

Matkapuhelinvalmistajat ovat valmistautuneet Microsoftin Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmän julkistukseen hyvissä ajoin, ja suuri osa sitä käyttävistä puhelinmalleista on julkistettu jo etukäteen.

Kaikkia puhelimia ei tule myyntiin Euroopassa, esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Aasian operaattoreilla on omat räätälöidyt mallinsa.

Samsung on julkistanut syksyn aikana viisi Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmää käyttävää matkapuhelinta, jotka tulevat Euroopan markkinoille.

Samsung Omnia II julkaistiin kesäkuussa CommunicAsia -messuilla.

Samsungin Omnia II - ja Omnia Lite -3G-puhelimissa on suuri kosketusnäyttö. Omnia II:ssa on viiden megapikselin kamera, Litessä taas 3,2:n. Molemmissa puhelimissa on gps-paikannus ja wlan-yhteydet.

Käyttäjä ei kuitenkaan päälle päin uutta Windows Mobile 6.5 Professionalia näe, sillä avausnäytöllä on Samsungin oma TouchWiz -käyttöliittymä. Puhelimissa on kuitenkin Windows-mediasoitin sekä Microsoftin sähköpostiohjelmien synkronointi.

Samsungin Omnia Pro B7330 -puhelin on jo julkistettu Suomessakin. Myös Omnia PRO B7320 ja Omnia PRO B7610 -puhelimissa on qwerty-näppäimistö, B7320 muistuttaa RIM:n BlackBerry - sekä Nokian E71-puhelimia, ja B7610-mallissa näppäimistö on sivusta vedettävä.

Eurooppaan ovat luvassa myös Acerin puhelimet nimeltä beTouch E100, beTouch E101, beTouch E200 ja Acer neoTouch.

Jo nyt Euroopassa kaupoissa olevassa Toshiban TG01 -puhelimessa on Windows Mobile 6.1 -käyttöjärjestelmä, mutta puhelimiin on tulossa 6.5 -versio ilmaisena päivityksenä. Toshiban TG01 -puhelimessa on nopea 1GHz Snapdragon-prosessori. 

Kosketusnäytöllä varustettu Garmin-Asus nüvifone M20 -puhelin tuskin tulee Suomeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      MM-kisojen suomalaishiihtäjän perhe on sairaana ja poika pyörätuolissa – ”Onneksi on loistava vaimo”

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Sikotauti jyllää NHL:ssä – suomalaishyökkääjä joutui karanteeniin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    2. 2

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    3. 3

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    4. 4

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää