Digitoday

Valikko

Microsoftin musta pilvi imaisi käyttäjien tiedot

Microsoftiin nykyään kuuluva Danger vaaransi nimensä puolesta liiankin osuvasti käyttäjien tietoja Yhdysvalloissa. Tilanne näyttää huonolta.
Dangerin Sidekick-laitteen omistajat T-Mobilen verkossa saivat viikonloppuna ikäviä uutisia. Viikkoa aikaisemmin alkaneet palvelinongelmat ovat syöneet käyttäjien verkkoon majoittamia tietoja ilman toivoa palauttamisesta.

– Meidän on ikävä kyllä ilmoitettava, että henkilökohtaiset tiedot, kuten kontaktit, kalenterimerkinnät, tehtävälistat tai valokuvat, jotka eivät enää ole Sidekick-laitteessasi, on melkein varmasti menetetty Microsoft/Dangerin palvelinvian vuoksi, osapuolet tiedottivat lauantaina.

– Tiimimme jatkavat työtä kellon ympäri löytääkseen jonkin keinon tietojen palauttamiseksi. Mutta onnistuminen on äärimmäisen epätodennäköistä.

Käyttäjien pitää nyt huolehtia, ettei heidän Sidekick-laitteensa akku pääse tyhjenemään, sillä silloin laitteessa olleet tiedot ovat siirtyneet bittitaivaaseen.

Pilviä kasaantuu
pilvipalvelujen ylle

Tapauksen tiimoilta on syystäkin kyselty, että mitä ihmettä varmuuskopioille on tapahtunut tai, että kai sellaiset sentään oli olemassa. T-Mobilen toistaiseksi tarjoama hyvitys - kuukauden ilmaispalvelu - tuntuu pieneltä korvaukselta suhteessa potentiaaliseen vahinkoon.

Microsoft on korostanut, että sen vuonna 2008 ostaman Dangerin palvelu pyörii eri teknologialla kuin Microsoftin omat pilvipalvelut. Pilvellä tarkoitetaan internetin kautta toimitettavia palveluja.

Mutta tietojen hukkaaminen tällä tavalla voi osoittautua toistaiseksi pahimmaksi pilvipalvelujen uskottavuutta syöväksi tapaukseksi, jonka rinnalla esimerkiksi Googlen Gmail-palvelun laaja pimeneminen kalpenee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

    5. 5

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    6. 6

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    7. 7

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    8. 8

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    9. 9

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    10. 10

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

    5. 5

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    6. Näytä lisää