Digitoday

Valikko

Tällainen on Nokian kännykkä vuonna 2015

Vuonna 2015 Nokian puhelimet havaitsevat ystävät väkijoukosta ja niillä voi heijastaa elokuvia seinälle. Strategiajohtaja Heikki Nortan mukaan tulevaisuuden puhelimet ovat lähes jatkuvasti yhteydessä internetiin.

Nokia esitteli The Way We Live Next 3.0 -mediatapahtumassa näytetyssä videossa visioitaan vuoden 2015 matkapuhelimesta ja siihen liitetyistä palveluista. 

Nokian tulevaisuusvisioissa matkapuhelimet ovat jatkuvasti yhteydessä internetissä sijaitseviin Nokian tietokantoihin ja palveluihin. Verkkoyhteyden puuttuessa puhelimet toki toimivat yhä itsenäisesti.

Slashgear.com -verkkosivusto on julkaissut Nokian tilaisuudessa kuvatun videon, jossa yhdellä tai jopa kahdella suurella kosketusnäytöllä varustetut puhelimet hakevat netistä puhelimeen reaaliaikaista liikennetietoa, uutisia tai vaikka poikaystävän toisessa kaupungissa parhaillaan kuuntelemaa musiikkia.

Näppäimistöjä laitteissa ei ole. Sen sijaan kirjoittaminen onnistuu näppäilemällä matkapuhelimesta pöydän pinnalle heijastettua näppäimistön kuvaa.

Puhelimiin voi myös ladata elokuvia, ja heijastaa ne seinälle koko perheen katsottavaksi.

Nokian strategiajohtaja Heikki Norta sanoi, että  tulevaisuuden laitteissa on nykyistä enemmän muistia, suorituskykyä ja nopeammat yhteydet erilaisiin tietokantoihin.

Norta kuvaa, että Nokian suhde asiakkaisiin on aiemmin ollut yksittäisten tuotteiden myyntiä, mutta että tulevaisuudessa asiakassuhde perustuu jatkuviin palveluihin. 

Nortan mukaan Nokian asenne on nöyrä.

– Meidän täytyy yrityksenä ymmärtää, että emme ole ensimmäisenä tarjoamassa internet-palveluja puhelimiin, ja tulemme myöhässä tälle markkinalle.

Nokian etuna Norta kuitenkin pitää satoja miljoonia Nokia-matkapuhelimien omistajia, jotka tuntevat merkin ja luottavat siihen.

Villeimmät visiot toteutuvat ensimmäisenä kehittyneillä markkinoilla, joille myydään nopeimmat verkot ja uusimmat älypuhelimet. Kehittyville markkinoille ja hitaampiin verkkoihin Nokia suuntaa Nokia Life Tools -palveluilla.

Nokian tapahtumassa esiteltiin muun muassa elokuussa julkistettua Nokia Money -mobiilipankkia. Kehittyville markkinoille suunnitellun pankkipalvelun avulla käyttäjät voivat siirtää rahaa, ostaa tavaroita ja maksaa laskuja puhelimien avulla. Palvelu tulee puhelimiin esiasennettuna.

Ensimmäiset Nokia Money -palvelut avataan ensi vuoden alkukuukausina, arvioi palvelua vetävä Teppo Paavola.    

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

    7. 7

      Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

    8. 8

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    2. 2

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    3. 3

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    4. 4

      Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. Näytä lisää