Digitoday

Valikko

Itella haluaa suomalaisten viralliseksi sähköpostiksi

Itellan konsernijohtaja Jukka Alho ehdottaa, että sähköiselle palvelulle määritellään julkisen palvelun tehtävä samalla tavoin kuin on kansalaisten saamille postipalveluille.

Sähköisessä viestinnässä tulee olemaan erilaisia kilpailevia ratkaisuja, mutta jollekin toimijalle pitäisi konsernijohtaja Jukka Alhon mielestä antaa yleispalveluvelvoite.

– Me voisimme ottaa tämän roolin, Jukka Alho sanoi tiistaina Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficomin aamiaistilaisuudessa.

Itellalle on määritelty julkisen palvelun velvoite perinteisessä postijakelussa. Tämä tarkoittaa sitä, että Itella toimittaa kirjeet, lehdet ja paketit kaikkialle Suomeen kuluttajan kannalta samoin ehdoin. Jokainen kansalainen saa ykkösluokan postia viitenä päivänä viikossa ja tasahinta-periaatteen mukaisesti.

Sähköisessä asioinnissa yleispalvelu takaisi sen, että kaikilla kansalaisilla olisi tarvittaessa saatavilla sähköisen viestinnän palvelut.

Alhon mielestä kukin kansalainen tarvitsee virallisen postiosoitteen myös sähköisiin yhteyksiin. Tähän sähköiseen postilaatikkoon voivat viranomaiset lähettää postia.

– On Hotmailia ja Internet-osoitteita, mutta pitäisi saada osoite, joka on Suomen tietoturvapolitiikan mukainen. Kela ei lähetä postejaan mihinkään Hotmailiin.

Alho tarjoaa ratkaisuksi Itellan sähköistä postilaatikkoa NetPostia. Sen käyttömahdollisuudet laajenevat ensi vuonna, kun Netpostiin tulee lisää verkkopankin ominaisuuksia. Nykyisin NetPosti toimii osana S-pankkia.

– Pankkeja tulee olemaan muitakin, Alho vihjaa.

Posti ja Itella on Alhon mielestä luonnollinen toimija julkisessa palvelussa myös sähköisessä viestinvälityksessä. Itellalla on erikoistunut ihmisten tavoittamiseen, sillä on kattavat osoiterekisterit ja kyky varmistaa viestin saaja.

Itellalla on käynnissä 160 miljoonaa euroa maksava tietotekniikkahanke. Itella rakentaa uutta järjestelmää, joka tuo sähköiset viestit paremmin paperisten lähetysten rinnalle.

Järjestelmä valmistuu ensi vuoden lopulla. Itellan järjestelmä tietää viestien saajasta kotiosoitteen lisäksi muun muassa hänen työ- ja vapaa-ajan osoitteensa, sähköpostiosoitteen ja mobiiliyhteyden. Viestien vastaanottaja voi valita, missä osoitteessa hän haluaa lukea postejaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. 6

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    9. 9

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. Näytä lisää