Digitoday

Valikko

Sonera ja DNA sulkivat satoja nettiyhteyksiä

Teleoperaattorit Sonera ja DNA katkaisivat laajakaistayhteydet verkkopankkiviruksen saastuttamiin tietokoneisiin. Elisa sen sijaan ei vielä suodata liikennettä. Saastuneita koneita on pitkälle toistatuhatta.

Teleoperaattorit Sonera ja DNA päättivät katkaista yhteydet saastuneisiin tietokoneisiin, kun näille selvisi, että tietoverkoissa leviää haittaohjelma, joka tavoittelee suomalaisten verkkopankkiasiakkaiden tietoja. Lisäksi Viestintävirasto suositteli operaattoreille liikenteen suodattamista.

Soneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen kertoo, että teleoperaattori on löytänyt laajakaista-asiakkaista noin 800 saastunutta tietokonetta.

– Olemme sulkeneet liikenteen saastuneisiin koneisiin ja estäneet pääsyn haittaohjelmaan. Laajakaistan käyttäjät ovat valitettavasti voineet luulla, että yhteyksissä on vikaa.

Lisäksi Sonera on lähettänyt saastuneiden koneiden käyttäjille tekstiviestin, jossa operaattoria kehottaa asiakkaita asentamaan käyttöjärjestelmän uudelleen. Tekstiviesti on Martikaisen mukaan tavoittanut noin 70 prosenttia haittaohjelman uhreista.

DNA päätyi Soneran tavoin liikenteen suodattamisen kannalle.

– Tämä on poikkeuksellista toimintaa, mutta riskit ovat suuret ja haluamme suojella asiakkaitamme, DNA:n turvallisuusjohtaja Vesa Vuoti perustelee.

Vuoti arvioi saastuneita koneita olevan DNA:n verkossa vain joitakin kymmeniä, mutta ei kuitenkaan satoja.

Elisa: Suodatus
sulkee hyötyviestejä
 
Elisa on eri linjoilla kuin kilpailevat operaattorit. Elisa tarkkailee toistaiseksi tilannetta ja päättää liikenteen estosta tarvittaessa erikseen.

– Jos nettiyhteydet katkaistaan, asiakkaat eivät saa tiedotteita eikä muuta tarpeellista tietoa. He eivät pääse tekemään päivityksiä ulkopuolisen virusyrityksen sivuille, Elisan tietoturvapäällikkö Saku Tolvanen näkee.

Tolvanen ei kerro Elisan verkossa olevien saastuneiden koneiden määrää.
Niitä on satoja, ei kuitenkaan yli tuhatta.

Sonera velottaa
etäopastuksesta
 
Uusi haittaohjelma saalistaa suomalaisia verkkopankkiasiakkaita. Ulkopuolinen taho yrittää ujuttaa tietokoneisiin haittaohjelman, joka ohjaa liikenteen huijauspalvelimelle. Laajakaistan käyttäjä luulee asioivansa tutussa verkkopankissa, vaikka hän on kirjautunut väärennetylle internet-sivustolle.

– Ei vielä tiedetä, miten haittaohjelma pääsee koneeseen, tuleeko se linkin vai liitetiedoston kautta, Martikainen kertoo.

Sonera ohjeistaa saastuneen koneen käyttäjiä vaihtamaan asetuksia. Jos koneen käyttäjä ei saa itse päivitettyä tietokonettaan, Sonera tarjoaa etäopastusta. Sonera veloittaa opastuksesta kaksi euroa minuutilta.

– Tämä ei ole operaattorin aiheuttama vika. Eihän pesukoneen korjaajakaan tule ilmaiseksi korjaamaan konetta, jos naapuri on potkaissut koneen rikki, Martikainen perustelee maksua.

DNA tarjoaa etäopastusta asiakaspalvelussaan ilmaiseksi. Yhteydenottoja on Vuotin mukaan ollut vasta muutamia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. Näytä lisää