Digitoday

Valikko

Microsoftin päivitys ei ole syyllinen mustaan ruutuun

Microsoft ei ota vastuuta Windows-käyttäjien mustista ruuduista, vaan kääntää katsetta haittaohjelmien suuntaan. Ongelman raportoija ei myöskään enää epäile yhtiötä.

Mustien ruutujen on arvioitu vaivaavan jopa miljoonia Windows-tietokoneita marraskuisten tietoturvapäivitysten jäljiltä. Microsoft on kuitenkin tutkinut asiaa ja todennut, että yksikään päivityksistä ei muuta Windowsin rekisteriä väitetyllä tavalla.

– Emme siten usko, että päivitykset liittyvät raportoituihin mustiin ruutuihin, Christopher Budd Microsoftin Security Response Centeristä kirjoittaa.

– Koska meille ei ilmoitettu asiasta suoraan, on mahdotonta tietää lopullisesti, mikä saattaa aiheuttaa mustan ruudun näissä rajoitetuissa tapauksissa, joissa asiakkaat ovat sellaisen nähneet. Tiedämme kuitenkin, että tällainen käytös tunnetaan joistakin haittaohjelmaperheistä kuten Daonolista.

Microsoft on myös tiedustellut ongelmasta globaalilta asiakaspalvelultaan ja tueltaan, joiden mukaan mustat ruudut eivät näytä kiusaavan laajalti asiakkaita.

Löytäjä
vahvistaa

Ongelmasta kertonut Prevx-yhtiö on samaa mieltä, eikä enää oleta Microsoftin päivitysten olleen mukana aiheuttamassa ruutujen pimenemisiä. Prevx on testannut ja uudelleentestannut Microsoftin päivityksiä ja on pystynyt sulkemaan ne pois ongelman aiheuttajista.

– Pyydämme anteeksi Microsoftilta vaivaa, jonka blogimme on saattanut aiheuttaa. Ongelma on ollut vaikeasti tunnistettava. Mustan ruudun saaneet käyttäjät voivat edelleen turvallisesti käyttää ilmaista työkaluamme palauttaakseen työpöytiensä kuvakkeet ja tehtäväpalkin, yhtiö vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    10. 10

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää