Digitoday

Valikko

Pelibisnes luisui alamäkeä

Moderni sodankäynti ei onnistunut pitämään Yhdysvaltain peli- ja laitemyyntiä kasvussa marraskuussa.

Maailmanlaajuinen hittipeli Call of Duty: Modern Warfare 2 myi Yhdysvalloissa konsoleilla kuusi miljoonaa kappaletta, ilmenee markkinatutkija NPD:n marraskuun peliluvuista. Videopeli- ja laitemyynti putosi 7,6 prosenttia viime vuoden marraskuusta. Pelkkä pelimyynti ei sekään välttynyt laskulta.

Peliteollisuus on ottanut tänä vuonna takapakkia monena kuukautena. Syyskuussa peliteollisuus ohjelmistoineen ja laitteineen pääsi pieneen kasvuun, mutta sen jälkeen pudotus on jatkunut. NPD:n mukaan pitää kuitenkin muistaa, että vertailuvuosi 2008 oli erittäin vahva. Kuluva vuosi ei siis ole sujunut mitenkään erityisen kehnosti.

Marraskuun loppulukema oli 2,7 miljardia dollaria eli noin 1,8 miljardia euroa, Gamasutra tarkastelee NPD:n raporttia.

Wiitä myytiin
yli miljoona

Kappaleissa mitattuna kaikki kolme pääkonsolia nauttivat merkittävästä kausiluontoisesta nosteesta lokakuuhun verrattuna. Totuttu järjestys on usein ollut Wii, Xbox 360 ja PlayStation 3, niin tälläkin kertaa, vaikka joinakin kuukausina PS3 on päässyt Xboxin edelle, kerran jopa Wiin edelle kärkeen.

Marraskuussa Nintendon Wii kohosi 1,26 miljoonaan kappaleeseen. Microsoftin Xbox 360 pääsi 819 500 kappaleeseen ja Sonyn PS3 710 400 kappaleeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    8. 8

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    9. 9

      Tässä ovat kevään ihanimmat kengät – tekevät tavallisesta farkkutyylistä heti supermuodikkaan

    10. 10

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää