Digitoday

Valikko

Temppuilevasta laajakaistasta saa kohta enemmän korvausta

Mainostettua hitaammasta tai pätkivästä laajakaistayhteydestä kärsivä kuluttaja voi saada pian nykyistä enemmän korvauksia. Hallituksen esitys viestintämarkkinalain muuttamisesta suitsisi tele- ja nettioperaattoreiden toimintaa.

Lakiesityksen mukaan kuluttaja voi vaatia 20 euroa jokaiselta viikolta, kun laajakaistayhteydessä esiintyy virheitä.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan virhe voi tarkoittaa esimerkiksi yhteyden pätkimistä tai selvää jäämistä mainoksissa luvatuista nopeuksista.

Toistaiseksi korvausta maksetaan 15 euroa viikkoa kohti. Maksimissaan korvausta voisi saada 160 euroa nykyisen 120 euron sijaan, hallitus esittää.

Lakiesitys suitsisi myös hulppeita yhteysnopeuksia lupailevien laajakaistojen markkinointia. Ehdotuksen mukaan yhteyden nopeuden vaihteluväli on määriteltävä mahdollisimman täsmällisesti ja yksiselitteisesti.

Tarkkoja rajoja täsmälliselle nopeuksien esitystavalle ei kuitenkaan määritellä.

Operaattorien
venkoilu suututtaa

Esityksen taustalla on viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) tyytymättömyys laajakaistaliittymiä kauppaavien operaattoreiden toimintaan, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola.

– Viestintäministeri edellyttää, että yhtiöt kertovat tästä lähtien rehellisesti, mitä myyvät.

Ristolan mukaan alan yritykset ovat lupailleet moneen otteeseen, että tieten tahtoen harjoitettu epätarkka markkinointi poistuisi itsesäätelyn kautta.

– Mutta ei se kuitenkaan poistunut mihinkään, Ristola tuhahtaa.

Esityksellä hallitus haluaakin asettaa raamit toiminnalle.

Älä nurise,
vaan valita

Ristolan mukaan oman laajakaistayhteytensä nopeutta epäilevän kuluttajan ei kannata aikailla, vaan ryhtyä välittömästi toimiin.

– Kuluttajan ei kannata jäädä hautomaan, mitä oikein tekisi.

Ensimmäiseksi kannattaa mitata oman laajakaistayhteyden todellinen nopeus esimerkiksi Viestintäviraston sivuilta löytyvällä mittarilla.

Seuraava askel on yhteyden ottaminen laajakaistaa myyvään teleyhtiöön. Kannattaa kirjata muistiin kenen kanssa ja milloin asioi, Ristola opastaa. Tämä helpottaa mahdollisten korvausten hakemista myöhemmin.

Mikäli nettiyhteyden toimittanut yritys ei reagoi valitukseen, kannattaa ottaa yhteyttä viestintävirastoon tai paikallisiin kuluttajaviranomaisiin, jotka aloittavat operaattorin kovistelun.

– Viranomaisiin kannattaa ottaa yhteyttä pelkäämättä ja arastelematta. Heidän kauttaan ongelmat tulevat myös meidän tietoomme. Tarvittaessa voimme kiristää lainsäädäntöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    8. 8

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    6. Näytä lisää