Digitoday

Valikko

Kiina lähetti uuden satelliitin kiertoradalle

Kiina laukaisi viikonloppuna kolmannen paikannusjärjestelmäsatelliitin taivaalle. Maa aikoo avata oman, 35 satelliittiin pohjautuvan paikannusjärjestelmänsä vuonna 2020.

Beidou- ja Compass-nimillä tunnetusta järjestelmästä puuhataan yhdysvaltalaisen gps-paikannusjärjestelmän haastajaa.

Kiinalaisen järjestelmän on tarkoitus tarjota navigointi- ja viestintäpalveluita Aasian ja Tyynenmeren alueen käyttäjille vuonna 2012. Maailmanlaajuiseksi palvelun on tarkoitus laajentua vuoteen 2020 mennessä.

Euroopan unionin tavoin Kiina on pyrkinyt kirimään kiinni Yhdysvaltojen ja Venäjän etumatkaa avaruuteen liittyvissä teknologioissa.

Sotilasasiantuntijoiden mukaan uudet satelliitit auttaisivat Kiinaa tarkkailemaan paremmin maalle tärkeitä merialueita. Laivaliikenteen tarkkailu olisi Kiinalle tärkeää etenkin tilanteessa, jossa maan ja Taiwanin välille syntyisi sotilaallinen selkkaus.

Vuonna 2003 Kiina lähetti ensimmäiset, taikonauteiksi ristityt kansalaisensa avaruuteen. Maa on ilmoittanut lähettävänsä aluksen Kuuhun vuonna 2012.

Kiinan innoittamana myös Intia on satsannut avaruusteknologioihin uudella tarmokkuudella.
 
Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    4. 4

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    9. 9

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – rekalla teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    10. 10

      Nicole Kidman IS:lle HBO-uutuussarjasta Big Little Lies: ”Kuvauspäivien jälkeen istuin kylvyssä ja itkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    4. 4

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää