Digitoday

Valikko

Marsin arvoitus etsii ratkaisijoitaan

Euroopan ja Yhdysvaltain avaruusjärjestöt toivovat tiedemiehiltä ideoita uuden luotaimen rakentamiseksi. Tarkoitus on perehtyä Marsin salaperäiseen metaaniin.

ExoMars Trace Gas Orbiter on Euroopan avaruusjärjestö ESAn ja Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan yhteinen luotain, joka aiotaan lähettää Marsin kiertoradalle vuonna 2016. Nyt osapuolet kutsuvat tiedemiehiä kautta maailman ehdottamaan tiedelaitteita luotaimeen.

Avaruusluotain pyrkii tutkimaan Marsin kaasukehän hivenkaasuja, joista metaani on kiinnostavin. Sen aiempi löytyminen tarkoittaa, että Mars on elossa joko geologisesti tai biologisesti. Mutta kumpi on totta, se on yksi tämän hetken merkittävimmistä tieteellisistä kysymyksistä.

Ehdotettujen tieteellisten instrumenttien pohjalta valitaan voittajatiimit, jotka pääsevät rakentamaan luotaimen laitteet. ESAn mukaan ehdotuksiin suhtaudutaan avoimin mielin, kunhan ne tukevat tieteellisten tavoitteiden täyttämistä. Metaani on kaiken keskipisteessä.

ExoMars Trace Gas Orbiter on osa ensimmäistä ExoMars-tehtävää. Kumpikin kahdesta tehtävästä etsii vastausta kysymykseen, onko Marsissa ollut tai onko siellä edelleen biologista elämää. Tehtävät käsittävät myös laskeutuja-aluksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    2. 2

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    9. 9

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    10. 10

      Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    2. 2

      Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

    3. 3

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    4. 4

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. Näytä lisää