Digitoday

Valikko

Peligaala sai nimekkäät vetäjät

Ensimmäistä kertaa televisioon pääsevä suomalaisen videopelialan vuosigaala uudistuu ja saa juontajakseen Euroviisuistakin tutun Jaana Pelkosen. Hänen kanssaan tapahtumaa vetää radiopersoona Juha Lahti.

Pelialan tunnustusten vuosittainen jakotilaisuus uudistuu jälleen. Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figman järjestämän tapahtuman nimi muuttuu Figma-gaalasta kansainvälisempään suuntaan. Nimikisan voittajaehdotusta Finnish Game Awards ehdotti ensimmäisenä Janne Aalto.

Gaala pidetään 8. huhtikuuta. Illan ohjelma uudistuu, ja juontajina on kaksikko Jaana Pelkonen ja Juha Lahti. Jaana Pelkonen veti pitkään television Tilt-peliohjelmaa ja oli mukana juontamassa Suomen järjestämiä Euroviisuja. Juha Lahti on tuttu YleX-radiokanavalta ja myös TV2:lta.

Yle tuottaa Helsingin ravintola Bankin gaalasta ohjelman YleX Areenalle ja TV2:lle.

Vihdoin
televisioon

Vuosittainen peligaala sai alkunsa Pelit-lehden toimesta ja on pitkään jäänyt vaille sellaista näkyvyyttä, mistä elokuva-, televisio- ja musiikkialan vastaavat palkintotapahtumat ovat nauttineet. Siitä huolimatta, että peleissä on jo vuosia liikkunut iso raha.

Juhlaan osallistuvat peleistä kiinnostunut media, pelien kotimaiset tekijät sekä pelien maahantuojat ja jälleenmyyjät. Valintaraati on valinnut ehdokkaat vuoden peleiksi, Figma kertoo.

Aapeli – the Finnish Game Award – palkinto uudistuu myös. Alkuvuonna järjestetyn suunnittelukilpailun voitti 22-vuotias Riku Norring.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    6. 6

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    10. 10

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    6. Näytä lisää