Digitoday

Valikko

SCO tyrmättiin taas oikeudessa

Unix-käyttöjärjestelmän tekijänoikeudet kuuluvat Novellille, valamiehistö päätti Yhdysvalloissa.

Utahilainen ohjelmistoyritys SCO Group ei saanut vieläkään läpi väitettään, että se omistaa Unixin tekijänoikeudet. Valamiehistö Nevadan piirioikeudessa katsoi tiistaina, että oikeudet kuuluvat ohjelmistoyhtiö Novellille.

Kyseessä on vanha riita. Käräjöinti alkoi vuonna 2004. Riita juontuu vuoden 1995 kaupasta, missä SCO osti Unixin Novellilta. Tekijänoikeuden omistus jäi kuitenkin hämäräksi.

SCO hävisi oikeudessa vuonna 2007, mutta sai uuden mahdollisuuden viime elokuussa. Vetoomustuomioistuin päätti, että SCO:lla on oikeus valamiesoikeudenkäyntiin.

Taistelee yhä
IBM:ää vastaan

Novellin pääjohtaja Ron Hovsepian iloitsee päätöksestä.

– Tämä on hyvä uutinen Novellille, Linuxille ja avoimen lähdekoodin yhteisölle. Olemme kauan väittäneet, että näillä Linuxin vastaisilla pyrkimyksillä ei ole perustaa, ja olemme tyytyväisiä, että valamiehistö on yksimielisesti samaa mieltä, pääjohtaja toteaa tiedotteessa.

SCO voi valittaa valamiesten päätöksestä. Yhtiö on uutispalvelu IDG:n mukaan lisäksi ilmoittanut, että se aikoo jatkaa kamppailuaan it-jätti IBM:ää vastaan. SCO:n oikeuskamppailu IBM:ää vastaan alkoi vuonna 2003. Utahilaisyhtiö kokee oikeuksiaan loukatun, kun IBM siirsi Unixista koodia Linuxiin.

Kiinnostaa
Linux-piirejä

Avoimen koodin piirit ovat seuranneet SCO:n taisteluja mielenkiinnolla, sillä yhtiön voitto voisi aiheuttaa hankaluuksia. SCO vaati jo taannoin lisenssimaksuja eri Linuxia käyttäviltä yrityksiltä.

Vuosikaudet SCO:ta johtanut Darl McBride sai potkut viime lokakuussa osana yhtiön suunnitelmaa nousta henkiin konkurssista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Jukka Jalonen kävi kuumana Jokerien tappion jälkeen – ”Se on ihan selvä sääntö!”

    10. 10

      Maria Guzenina muistelee Timo T.A. Mikkosta – ”Kannusti uskomaan omiin unelmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää