Digitoday

Valikko

Ruotsalaislehti: Näissä asioissa Nokia teki virheen

Yksi matkapuhelinjätti Nokian suurimpia virheitä on ollut Applen iPhonen vähättely, kirjoittaa ruotsalainen Ny Teknik. Toinen virhe on ollut juuttuminen Symbian-käyttöjärjestelmään.
Nokia hallitsi kymmenen vuotta maailman matkapuhelinmarkkinoita. Kaikki muuttui kolme vuotta sitten, kun Applen perustaja Steve Jobs esitteli San Fransiscossa uuden mobiililaitteen. IPhonesta tuli menestys ensimmäisestä päivästä lukien. Ihmisiä kiinnostivat sen jälkeen vain kosketusnäytöt.

Ruotsalainen Ny Teknik –lehti kirjoittaa Nokian pari vuotta jatkuneesta kriisistä ja miettii syitä alan herruuden heikkenemiseen. Nokia on edelleen alan markkinajohtaja, mutta monet kilpailijat uhkaavat sen asemia. Älypuhelimissa Nokia on menettänyt osuuksia Applelle.

Lehti näkee, että Nokiasta oli kasvanut iso ja jähmeä yhtiö, jota on vaikea ohjata. Jäykkään organisaatioon yhdistyy itseriittoinen asenne, jonka mukaan Nokia tietää kaiken parhaiten.

Ny Teknik –lehti näkee Nokian sortuneen viime vuosina neljään pahaan virheeseen.

Ensinnäkin Nokia aliarvioi Applen iPhonen merkityksen. Nokia ei luultavasti edes nähnyt iPhonessa minkäänlaista uhkaa. Nokia kehitteli jo omaa älypuhelintaan, N97-mallia. Järkytys Nokian johtajille oli luultavasti laitteesta paljastuneet puutteet. Olihan Nokia ollut aina tunnettu laadustaan.

Toinen vika oli ruotsalaislehden mielestä Nokian sitoutuminen Symbian-käyttöjärjestelmään. Käyttöjärjestelmien pirstaloituminen vaikeutti sovelluskehittäjien työtä. Mobiilikehittäjät tekivät mielummin sovelluksia iPhonelle. IPhonen käyttöjärjestelmä vaatii vähemmän työtä ja puhelin avaa pääsyn miljardien latausten verkkokauppaan.

Kolmas Nokian virhe oli tuoda markkinoille mobiilipalveluita, vaikka niiden laadussa oli ongelmia. Tällaisia raakileita olivat Ny Teknik –lehden mielestä esimerkiksi N-Gage ja Come with music. Heikolta näytti myös verkkokauppa Ovi Store, jonka Nokia avasi suurella ryminällä vuosi sitten toukokuussa.

Neljäs vika oli sijoittaa voimia ja varoja omiin siruihin. Markkinoiden uudet tulijat Apple, HTC ja Google hankkivat siruksi standardituotteita Qualcommilta. Näin Nokian kilpailijat pystyivät säästämään tuotekehityskuluissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää