Digitoday

Valikko

Kännyköiden ja syövän yhteys yhä epäselvää

Toistaiseksi laajin matkapuhelinten ja syöpäkasvainten välistä yhteyttä selvittänyt tutkimus ei tarjoa selviä vastauksia riskeihin. Kännykkäalan etujärjestöt ehtivät jo kuitenkin iloita tutkimuksen tuloksista.

Maailman terveysjärjestön WHO:n laaja tutkimus ei anna selviä vastauksia siihen, aiheuttaako matkapuhelinten välittämä säteily syöpää.

WHO:n IARC-syöpätutkimuskeskuksen kymmenvuotisessa tutkimuksessa seurattiin yli 13 000 matkapuhelinten käyttäjää.

Tutkijoiden mukaan aivokasvainten ja matkapuhelimen käytön välisestä yhteydestä ei saatu riittävän selvää näyttöä.

– Tulosten perusteella emme voi sanoa, että matkapuhelinten käyttöön liittyy riskiä... mutta on liian aikaista sanoa, ettei riskiä ole lainkaan, IARC:n johtaja Christopher Wild kertoi uutistoimisto Reutersille.

Wildin mukaan vuonna 2000 käynnistyneen tutkimuksen kannalta oli ongelmallista, että kännyköiden käyttö oli tuolloin vähäisempää kuin nyt.

Tutkimusta varten haastatellut ihmiset joutuivat myös itse arvioimaan matkapuhelimessa käytettyä aikaa, mikä saattaa vääristää tuloksia.

Tutkimus on osa kansainvälistä Interphone-tutkimusprojektia. Tutkimuksen19,2 miljoonan euron budjetista noin 5,5 miljoonaa euroa tuli teollisuudelta.

Etujärjestöt ja media
kiiruhtivat

Tiedot tuloksista levisivät, kun useat tiedotusvälineet julkaisivat jo etukäteen tietoja tutkimuksesta, joka ilmestyy International Journal of Epidemiology -tiedelehdessä.

Ensimmäisten juttujen ilmestyttyä telealakaan ei malttanut odottaa tutkimuksen varsinaista julkistamista.

Matkapuhelinoperaattoreiden etujärjestö GSMA sanoi tutkimustulosten heijastelevan aikaisempia tutkimuksia, joissa kännyköiden ei ole havaittu lisäävän syöpäriskiä.

Mobile Manufacturers Forum puolestaan toivotti tutkimuksen tervetulleeksi ja peräänkuulutti tarvetta uusille tutkimuksille.

Eniten käyttävillä
lisääntynyt riski

Julkisuuteen päätyneiden tutkimustulosten perusteella tutkijat havaitsivat aivokasvaimen riskin lisääntyneen hieman käyttäjillä, jotka puhuivat päivässä yli 30 minuuttia kännykkään.

Sen sijaan vain vähän kännykkää päivässä käyttävillä riski aivokasvaimen kehittymiseen oli jopa pienempi kuin verrokeilla, jotka eivät olleet käyttäneet matkapuhelinten koskaan.

Tutkijoiden mukaan suurin osa tutkimukseen osallistuneista ei ollut kuitenkaan kovia kännykän käyttäjiä nykystandardien mukaan.

– Nykyään matkapuhelimen käyttö on paljon yleisempää, eikä ole tavatonta, että nuoret ihmiset käyttävät kännykkää yli tunnin ajan päivässä, tutkijat kirjoittavat.

Toisaalta nykyiset kännykät säteilevät aiempia malleja vähemmän. Lisäksi nykykännyköitä käytetään aiempaa useammin esimerkiksi tekstiviestien näpyttelyyn ja nettisivujen selaamiseen.

Euroopassa käynnistettiin viime kuussa laaja, yli 250 000 henkilöä seuraava 30-vuotinen tutkimus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    8. 8

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää