Digitoday

Valikko

Enää ei 32-tuumainen riitä

Suomalaiskodeissa rapistuu 32-tuumaisten televisioiden valtakausi. Alkuvuonna meni rikki pitkä trendi, jonka mukaan joka toinen myyty televisio oli 32-tuumainen.
Suomalaiset hankkivat entistä isompia televisioita. Kodintekniikan alkuvuoden myyntitilaston mukaan alkuvuonna myydyistä televisioista noin 40 prosenttia oli 32-tuumaisia.

Suhteellisesti eniten suosiota ovat lisänneet 40-tuuman televisiot. Suomalaiset hankkivat myös 50-tuuman televisioita.

– 32-tuumaisten televisioiden valtakausi rapisee. Aiemmin yli puolet televisioista oli 32-tuumaisia, kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin puheenjohtaja Lauri Nieminen tulkitsee kehitystä.

Nieminen vaikuttaa laitevalmistaja Panasonicin myyntijohtajana. Hän on kehityksestä mielissään. Niemisestä 32-tuuman televisio ei riitä olohuoneessa mihinkään.

– Tavallisessa olohuoneessa televisiota katsotaan kahden kolmen metrin etäisyydestä. 32-tuuman television katselu on yhtä tihrustamista.

Suomalaiset hankkivat Niemisen mukaan pieniä televisioita verrattuna muihin maihin. Pienten televisioiden suosio johtuu vanhojen kuvaputkitelevisioiden perinteestä. Kun kodit hankkivat uuden digitelevision, he valitsevat samankokoisen television kuin oli vanha töllötin.

– Nyt on huomattu, miten hyvä kuvanlaatu uusissa digitelevisiossa on, Nieminen sanoo.

Kotekin tilastoissa näkyy, että televisiomyynti kasvoi reippaasti alkuvuonna. Televisioita myytiin tammi–maaliskuuta 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Keskihinnat nousivat seitsemän prosenttia.

Jos televisiot kävivät kaupaksi, hyllyille jäivät digiboksit. Digiboksien kappalemääräinen myynti laski alkuvuonna yli 45 prosenttia viime vuodesta. Myynnin lasku ei ole yllätys kotien siirryttyä digiaikaan.

– Nyt jos hankitaan televisio, hankitaan valmis digitelevisio, Nieminen näkee.

Perusdigiboksien kysyntä on romahtanut niin kaapeli- kuin antennitalouksissa. Kasvussa ovat tallentavat digiboksit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    9. 9

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    6. Näytä lisää