Digitoday

Valikko

Playstation 3 -konsoli sai ensimmäiset 3d-pelit

Sony on julkaissut Playstation 3 -konsolille ensimmäiset 3d-pelit. Pelit voi ladata konsoliin Playstation Network -verkosta.

Sony on julkaissut Playstation Network -verkkokaupassa pelipaketin, joka sisältää neljä Playstation 3 -peliä 3d-versiona.

Sony ei raportoi, kuinka paljon eilen verkossa julkaistuja pelejä on tähän mennessä myyty.

– Nyt otetaan niitä ensiaskeleita, sanoo kaupallinen johtaja Rath Suman Playstation-pelejä tuovalta Nordisk Filmiltä.

– Bravia-televisiot tulevat markkinoille vasta kesällä, joten hetki menee, että teknologia yleistyy.

Viihdejätti Sony vauhdittaa julkaisulla ensimmäisten 3d-televisioidensa myynnin alkua. Muiden valmistajien 3d-televisioita löytyy jo kaupoista jonkun verran.

Vaikka laitteita jo jossain määrin löytyykin, ja 3d-elokuvat menestyvät teattereissa, niin 3d-sisällöstä on pulaa. Elokuvayhtiöt eivät tämän vuoden puolella aio julkistaa elokuviensa 3d-versioita Blu-ray-levyillä.

Sony julkisti Playstation 3 -konsoliin 3d-peliominaisuudet tuovan päivityksen jo aiemmin keväällä. 

Eilen julkistetussa noin 30 euron hintaisessa pelipaketissa on muun muassa suomalaisen Housemarquen peli Super Stardust HD. Lisäksi paketissa on kokonaan Wipeout HD -peli.

PAIN-peli sisältää 3d-versioituja osia alkuperäisestä pelistä, PAIN Speed Oocher -bonuspaketin, PAIN Alien Toss -tason sekä PAIN Ice Blocks -tason, joka on uusi varta vasten 3d-versiota varten luotu pelitila.

Paketissa on myös pelattava demo MotorStorm Pacific Rift -pelistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    7. 7

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Jukka Jalonen nöyränä neljännen tappion jälkeen: "Ei jäänyt mitään jossiteltavaa"

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää