Digitoday

Valikko

Microsoft julkisti uuden Xbox 360 -konsolin

Microsoftin uudessa Xbox 360 -pelikonsolissa on wlan-yhteys sekä 250 gigatavun kovalevy. Microsoft esitteli myös uutta Kinect-liikeohjausta E3-pelimessuilla Los Angelesissa.

Microsoftin uusi Xbox 360 -pelikonsoli on edeltäjäänsä pienempi ja siinä on irrotettava 250 gigatavun kovalevy. Laitteessa on myös nopea 802.11n-standardin wlan-yhteys.

Uudesta Xbox-laitteesta löytyy myös liitäntöjä moneen tarpeeseen. Nettiyhteyden saa wlanin lisäksi kiinteän ethernet-liitännän kautta. Laitteen takana on kolme usb 2.0 -porttia, edessä kaksi. Televisioon laitteen saa kytkettyä hdmi-liitännän kautta. Lisäksi ääniä varten on optinen liitäntä, sekä aiemmasta konsolista tuttu av-liitäntä, jolla laitteen voi liittää television s-video-liitäntään.

Yhtiön mukaan uusi Xbox 360 on myös edeltäjäänsä hiljaisempi.

Laite tulee Yhdysvalloissa myyntiin jo tällä viikolla 299 dollarin hintaan.

Laitteeseen voi ladata hd-tasoisia elokuvia Microsoft Zune-verkkokaupasta sekä käyttää useita yhteisöpalveluita. 

Liikeohjausta
ilman ohjaimia

Microsoft esitteli Los Angelesissa meneillään olevilla E3-pelimessuilla myös Kinect-ohjaustekniikkaa, jonka avulla Xbox-konsolilla voi pelata pelejä ilman kädessä pidettäviä ohjaimia.

Liikeohjaus vaatii lisälaitteen, jossa on kamera, mikrofoni sekä 3d-tunnistin. Käyttäjä voi siis ohjata laitetta liikkeillään ja puhekomennoilla. Laite tulee Yhdysvalloissa kauppoihin marraskuun alussa.

Kinect-liikeohjauksesta on aiemmin liikkunut huhuja, kun Microsoft kehitteli sitä Project Natal -koodinimellä.

Kinect-hanke on Microsoftin vastaveto Nintenton suositulle Wii-konsolille, jota ohjataan liikeohjauksella langattomien ohjaimien avulla. Myös Sony kehittää omaa liikeohjaustekniikkaa Playstation-konsoliinsa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    7. 7

      Janne Ahoselta loistosuoritus mäkihypyn karsinnassa – kaikki suomalaiset jatkoon!

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Syyte: Lottovoittajalta huijattiin 1,2 miljoonaa, oikeudessa kysyttiin voiton suuruutta: ”Jotain 80 000 euroa”

    10. 10

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    6. Näytä lisää