Digitoday

Valikko

Nokian Vanjoki: Kaikissa älypuhelimissa nfc ensi vuonna

Matkapuhelinvalmistaja Nokia luottaa yhä nfc-etätunnistustekniikkaan. Yhtiön kaikkien ensi vuonna julkaistavien älypuhelinten on tarkoitus tukea lähietäisyydellä toimivaa tekniikkaa, jonka avulla voidaan siirtää tietoja laitteesta toiseen.

– Vuonna 2011 julkistettavissa älypuhelimissa tulee olemaan nfc, Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoki sanoo It-viikolle.

Nokian älypuhelimista vastaavan yksikön johtajana heinäkuussa aloittavan Vanjoen mukaan sekä Symbian- että MeeGo-mobiilialustalla varustetut älypuhelimet tulevat tukemaan nfc:tä.

Vanjoki kertoi älypuhelinsuunnitelmista eilen pidetyssä Mobey Forum -seminaarissa Helsingissä. Tähän asti nfc-tukea ei ole löytynyt kaikista Nokian älypuhelimista.

Nfc eli near field communication on radiotaajuuksien avulla toimivaan etätunnistamiseen pohjautuva tekniikka, jota käytetään lyhyillä muutamien senttimetrien etäisyyksillä.

Maailmalla nfc:n avulla on toteutettu esimerkiksi palveluita, joissa kännykällä pystyy maksamaan matkalippuja. Vaikka nfc:hen perustuvia palveluita on käytössä Aasiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa tekniikka ei ole lyönyt läpi.

Nfc kiinnostaa
Keilaniemessä

Nfc:n suurimpia tukijoita on Nokia, joka on panostanut vuosien ajan tekniikan kehittämiseen.

Vuonna 2004 Nokia perusti NFC Forum -etujärjestön yhdessä Philipsin ja Sonyn kanssa. Vuosina 2007–2008 Nokia puolestaan testasi nfc:n avulla toteutettua joukkoliikenteen maksamisjärjestelmää Lontoossa, Wienissä ja Frankfurtissa. Taiwanissa yhtiö on testannut tekniikkaa luottokorttiyhtiö Visan kanssa.

Spekulointi Nokian sitoutumisesta nfc-tekniikkaan alkoi helmikuussa, kun yhtiö ilmoitti, ettei se tuo 6216 Classic NFC -puhelinta markkinoille. Laitteen oli tarkoitus tukea swp-kommunikointiprotokollaa, jossa sim-kortti keskustelee puhelimen nfc-ohjaimen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    4. 4

      Obama jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle – valokuvaaja julkaisi vaikuttavan kuvan Instagramissa

    5. 5

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Mokkapalat saivat haastajan: Suolaiset kolaneliöt vetivät koko porukan hiljaiseksi

    9. 9

      Ainutlaatuiset kuvat jatkosodan legendaarisimmasta sissi-iskusta: näin Petrovski Jam tuhottiin

    10. 10

      Trump aloitti Obamacaren purkamisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    9. 9

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    4. 4

      Obama jätti jäähyväiset Valkoiselle talolle – valokuvaaja julkaisi vaikuttavan kuvan Instagramissa

    5. 5

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    6. Näytä lisää