Digitoday

Valikko

Nintendo: 3d ei sovi pienille lapsille

Nintendo suosittelee, että alle 7-vuotiaat lapset eivät tuijottaisi uuden pelikonsolin kolmiulotteista kuvaa. Yhtiö varoitti 3d:stä Kotakun haastattelussa.
Japanilainen Nintendo on tuomassa myyntiin uuden käsikonsolinsa Nintendo 3DS:n, joka esittää kolmiulotteista kuvaa ilman erillisiä silmälaseja.

Nintendo-johtaja vakuutti pelijulkaisu Kotakulle äskettäin, ettei uusi pelikonsoli aiheuta terveysriskejä. Siltikin alle 7-vuotiaiden pelaajien pitäisi jättää 3d sikseen.

– Tulemme suosittelemaan, etteivät erittäin nuoret lapset katselisi 3d-kuvia. Pienten lasten silmien lihakset eivät ole täysin kehittyneet, Nintendon Amerikan johtaja Reggie Fils-Aime sanoi haastattelussa.

Johtajan mukaan Nintendon aikomat varoitustekstit ovat samankaltaisia kuin 3d-elokuvissa ja myös yhtiön 1990-luvun Virtual Boy -tuotteessa. 3DS-konsolissa syvyysefektin saa kytkettyä halutessaan pois.

Laseja käyttävään 3d-tekniikkaan on liittynyt pahoinvointia ja päänsärkyä elokuvateattereissa. Televisioihin 3d on rantautumassa tänä vuonna useamman valmistajan voimin. Ilman laseja toimiva 3d on vielä varsin uutta.

Nintendon pelikonsolit ovat saaneet mainetta juuri perheen pienimpien viihdyttäjinä, joskin Wii-konsolin myötä pelaajakunta on monipuolistunut selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    10. 10

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää