Digitoday

Valikko

Onko Facebookin omistaja pellettimies?

Yhteisösivusto Facebook käy erikoista taistelua oikeudesta omaisuuteensa. Syynä kinaan on kanne, jossa newyorkilainen mies väittää omistavansa 84 prosenttia yhtiöstä.

Newyorkilainen Paul D. Ceglia kertoo 30. kesäkuuta jättämässään kanteessa tehneensä vuonna 2003 sopimuksen, joka tekisi hänestä Facebookin suurimman omistajan.

Ceglian kanteesta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Wellsville Daily verkkosivuillaan.

Ceglia sanoo solmineensa Facebookin perustajan ja toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin kanssa sopimuksen verkkosivun suunnittelusta huhtikuussa 2003.

Kanteen mukaan sopimus antoi Ceglialle 50 prosentin osuuden tuotteesta. Ceglian sovittiin myös saavan myöhemmin lisää yhtiötä haltuunsa.

Facebook on ilmoittanut pitävänsä kannetta täysin perättömänä.

Jutussa tuomarina toimiva Thomas Brown määräsi kuitenkin aiemmin heinäkuussa väliaikaisia rajoitteita siihen, miten Facebook voi siirtää varallisuuttaan.

Talouslehti Wall Street Journalin mukaan Facebook yrittää saada kiistan liittovaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi ja on pyytänyt tuomarin asettamien rajoitteiden kumoamista.

WSJ:n mukaan New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Andrew Cuomo syytti Cegliaa viime vuonna pellettiyhtiönsä asiakkaiden huijaamisesta. Ceglian ja osavaltion välinen kiista on toistaiseksi kesken.

Miljardien dollareiden arvoiseksi katsotun yhteisösivuston omistajuudesta on taitettu peistä myös aiemmin.

Vuonna 2007 piilaaksolainen yrittäjä sanoi olevansa Facebookin todellinen perustaja

Aikaisemmin puolestaan Zuckerbergin kolme opiskelutoveria Harvardista haastoivat hänet oikeuteen ideavarkaudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    3. 3

      Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

    4. 4

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    5. 5

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    6. Näytä lisää