Digitoday

Valikko

YouTube sallii entistä pidemmät videot

YouTuben kiistelty tekijänoikeussuodin on kehittynyt siihen pisteeseen, että nyt käyttäjille sallitaan viisitoista minuuttia kestävät videot.

Googlen omistama videopalvelu YouTube vastaa käyttäjien ykköstoiveeseen ja nostaa videoiden enimmäispituutta. Uusi raja on viisitoista minuuttia. Aiemmin suurin osa käyttäjistä pystyi lataamaan palveluun vain enintään kymmenen minuutin pituisia videoita.

Tuotejohtaja Joshua Siegel kertoo blogissa, että vuosikaudet voimassa ollut kymmenen minuutin rajoitus voitiin haudata Content ID -sisältösuotimen kehittymisen myötä. Järjestelmä on tarkoitettu tekijänoikeuksia rikkovien videoiden karsimiseen palvelusta.

Siegelin mukaan kaikki Yhdysvaltain suuret elokuvastudiot, levy-yhtiöt ja yli tuhat kumppania ympäri maailman käyttävät Content ID -järjestelmää hallitakseen sisältöään YouTubessa.

Content ID on ollut ristiriitainen teknologia. Sen avulla YouTubesta on saatu pois paljon luvattomia videopätkiä. Mutta Perikato-elokuvan tuottaja poisti Content ID:n avulla kasapäin Hitler-parodioita, mikä monien mielestä oli perusteetonta.

Content ID on ollut tärkeässä roolissa myös Googlen ja mediayhtiö Viacomin välisessä tekijänoikeusriidassa. Suodatin syntyi sen jälkeen, kun Viacom haastoi Googlen oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista vuonna 2007 ja vaati miljardin dollarin korvauksia. Google on ollut toistaiseksi voitolla kiistassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    3. 3

      Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    6. 6

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Valtteri Bottas piti puheen Mercedeksen väelle

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    4. 4

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    10. 10

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Janne sahasi yhdessä yössä Helsingin edustalle valtavan jääkarusellin: halkaisija 36 metriä – ”Paljoa ei tullut nukuttua”

    3. 3

      Poliisi selvittää Haapaveden tragedian motiivia – ”Onko tullut rasitteita, vaikeuksia ja väsymystä?”

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Unelmasiirto! Valtteri Bottas siirtyy Mercedekselle

    6. Näytä lisää