Digitoday

Valikko

Taas huhutaan PlayStation-kännykästä

Yksi matkapuhelinalan ikuisista huhuista on Sony Ericssonin PlayStation-puhelin. Nyt Engadget väittää, että sellainen vempain on todellakin tekeillä – ja saattaa ilmestyä vielä tänä vuonna.

Laitepaljastuksiin erikoistunut teknologiasivusto Engadget on kuullut "luotettavalta lähteeltä", että Sony Ericsson on pitkällä valmistelemassa laitetta, joka yhdistää puhelimen ja käsikonsolin. Japanilaisruotsalaiselta valmistajalta on povattu tällaista vekotinta jo vuosia.

Engadget kuvailee laitetta Samsung Captivate -puhelimen ja Sony PlayStation Portable Go -konsolin ristisiitokseksi. Näyttö voi olla kooltaan 3,7 – 4,1 tuumaa, ja suorittimeksi veikataan jo moneen puhelimeen ehtinyttä yhden gigahertsin Snapdragonia.

Laitteessa ajetaan Googlen Android 3.0 -ohjelmistoa, ja sovellusten kauppapaikka Android Market saa puhelimen julkaisun myötä oman osionsa laitteen peleille, teknologiasivusto jatkaa.

"Ei pelkkä
huhu"

Puheet pelikonsolin ja älypuhelimen yhdistävästä PlayStation-kännykästä nousevat pintaan aina välillä.

Esimerkiksi vuoden 2009 alussa liikkui tieto, jonka mukaan PSP-kännykkä olisi ollut suunnitteilla. Huhujen mukaan suunnitelmat kuitenkin kariutuivat, kun Sony ei antanut lupaa käyttää PlayStation-brändiä puhelimessa.

Myös Engadget tietää historian ja korostaa, ettei kyseessä ole tällä kertaa umpimähkäinen huhu.

– Meillä on syytä uskoa, että se mitä olemme kuulleet ja nähneet on totta ja on tulossa markkinoille, artikkelissa kirjoitetaan.

Engadgetin mukaan mahdollisesti vielä tänä vuonna ilmestyvä laite on tällä hetkellä brändätty Sony Ericssonin Xperia-sarjan malliksi, mutta se kantaa luultavasti myös PlayStation-brändiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    5. 5

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    6. 6

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    7. 7

      Hiihdon superlauantaille kruunu: Matti Heikkinenkin palkintopallille

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      MM-välierässä tulossa hurja loppu – Tshekki nousi maalin päähän!

    5. 5

      Arvostettu brittilehti uskoo Saaran voittoon – mullistaisi koko X Factorin: ”Kenen pitäisi voittaa? Saara Aallon, tietenkin”

    6. Näytä lisää