Digitoday

Valikko

Microsoftin antiikkiselain kelpaa kiinalaisille

Kiinassa suhteettoman moni selaa internetiä Microsoftin lähes kymmenen vuotta vanhalla Internet Explorer 6:lla.

Kiinassa yli puolet nettikansasta käyttää Internet Explorer 6 -selainta, Net Applicationsin uudet selaintilastot väittävät. Prosenttiluku riittää vääristämään koko maailman lukemaa, joka oli elokuussa 16,99 prosenttia IE6:lle.

Kiinalaiset ovat ainakin aikaisemmin surffanneet ahkerasti nettikahviloissa, joten lukema saattaa viitata kahviloiden ohjelmistokannan päässeen vanhentumaan.

Suomessa IE6:een näyttää luottavan vielä lähemmäs kolme prosenttia internetin käyttäjistä.

IE6 tippui kuitenkin alimmalle tasolleen koskaan, Microsoft huomioi. Yhtiö on tehnyt parhaansa, jotta käyttäjät luopuisivat selaimesta, jonka teknologia on vanhentunut ja jonka tietoturva on kyseenalaistettu monessa yhteydessä.

Merkittävä osa vanhan selaimen käyttäjistä sijaitsee kehittyvillä markkinoilla ja yrityksissä, joissa sovellusriippuvuudet hidastavat päivitystahtia. Yksi merkittävä IE6:ssa pitäytyvä taho on Ison-Britannian hallitus.

IE8 kasvussa,
IE9 lähestyy

Microsoftin Ryan Gavin odottaa näkevänsä Internet Explorerin osuuden putoavan tilapäisesti, kun IE6:n ja IE7:n osuudet laskevat. Hän on tyytyväinen IE8:n suosion kasvuun. Se säilyi nopeimmin kasvavana selaimena globaalisti ja nappasi elokuussa noin 32 prosentin markkinaosuuden Net Applicationsin mukaan.

Elokuussa Internet Explorer menetti 0,34 prosenttiyksikköä ja päätyi 60,40 prosenttiin. Kaksi vuotta juuri täyttänyt Googlen Chrome-selain palasi nousu-uralle elokuussa heinäkuisen notkahduksen jälkeen. Selaimen osuus ylitti 7,5 prosenttia. Mozillan Firefox polki lähes paikoillaan lähemmäs 23 prosentissa.

Microsoftin Internet Explorer 9:n testiversio on kulman takana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää