Digitoday

Valikko

Yle: Vihreät vaativat suoja-aikoja alas

Teosten suoja-ajat ovat ylipitkiä ja haittaavat tietoyhteiskuntaa, vihreät arvioivat Ylen mukaan.

Hallituspuolue vihreät haluaa tekijänoikeuksien suoja-ajat alemmas, jotta internetiä hyödyntävä uuden kulttuurin tuotanto helpottuisi. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö totesi Ylen mukaan, että "suoja-ajoista hyötyvät usein ainoastaan erittäin hyvätuloiset tekijät".

Vaatimus suoja-aikojen lyhentämisestä sisältyy puolueen tuoreeseen elinkeinopoliittiseen ohjelmaan (pdf) ja sen teesiin julkisen tiedon paremmasta saatavuudesta.

– Tekijänoikeuksien suoja-aikoja kohtuullistetaan siten, että teosten hyödyntäminen uutta luotaessa onnistuu aiempaa paremmin, ohjelmassa lausutaan.

Vihreät eivät ole vielä hioneet, paljonko suoja-aikoja pitäisi lyhentää. Tekijänoikeudet ovat nykyään voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Äänitteiden ja  kuvatallenteiden suoja-aika on 50 vuotta valmistumishetkestä.

Avoimuutta
myös koodiin

Elinkeinopoliittisen ohjelman tietoyhteiskuntaa käsittelevässä osiossa korostetaan, että tietotekniikan mahdollistavat tuottavuushyödyt ovat monella alalla vasta alussa.

Vihreiden mielestä suomalaisen tietoteollisuuden on nojauduttava entistä enemmän ideoiden kaupallistamiseen ja sisällön tuottamiseen, maailman mittakaavassa kalliin toteutustyön sijaan. Kehitys edellyttää yhteistyötä perinteisen it-alan ammattilaisten ja muiden alojen asiantuntijoiden, käyttäjien ja asiakkaiden välillä.

Pienet it-yritykset voivat yrittää kansainvälisille markkinoille uusia palvelujen kuten "pilven" avulla. Siinä palvelun- tai sisällöntuottajalle tarjotaan keskitetyt palvelintoiminnallisuudet.

– Näin pienilläkin resursseilla toimiva yritys voi saada hyvin toimivalle tuotteelleen lyhyessä ajassa miljoonia käyttäjiä, jotka voivat hyödyntää tuotteita suoraan verkosta, Vihreät kirjoittaa.

Avointa lähdekoodia suositetaan myös.

– Tietoyhteiskunnassa tarvitaan avoimuuden lisäksi reiluutta eri toimijoiden välille. Julkisia tietojärjestelmähankkeita on koordinoitava siten, että ne käyttävät avoimia rajapintoja ja mahdollisimman paljon avointa lähdekoodia. Näin myös uudet, innovatiiviset yritykset voivat oman kehitystyönsä tuloksilla päästä helpommin markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    5. 5

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    6. Näytä lisää