Digitoday

Valikko

Tietoturvaloukkaukset romahtivat alkuvuonna

Tietoturvaloukkaukset olivat selvässä laskussa vuoden 2010 alkupuolella, joskin maailman taloustilanne voi selittää ilmiön.

Ohjelmistoyhtiö Microsoft kertoo tietoturvaloukkausten olevan maailmalla laskussa. Kirjatut tapaukset vähenivät selvästi tammi–kesäkuussa verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna.

Microsoftin mukaan loukkaukset melkein puoliintuivat. Yhtiö juontaa tietonsa vapaaehtoisten ylläpitämästä Data Loss Database -tietokannasta.

Kun tietokantaan kirjattuja tapauksia ynnää yhteen, ei pudotus näytä yhtä suurelta kuin Microsoftin taulukossa. Ero vuodentakaiseen on silti mittava. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tietokantaan kirjattiin yli 230 tapausta, kun vuotta aiemmin loukkauksia kirjattiin 360 kappaletta.

Microsoft epäilee pudotuksen liittyvän taloudellisen toiminnan globaaliin vähenemiseen samalla ajanjaksolla. Varastetut laitteet kattoivat selvästi suurimman osan, melkein kolmanneksen tietoturvaloukkauksista.

Ohjelmistoyhtiö erittelee myös tahalliset loukkaukset niistä, jotka johtuivat huolimattomuudesta. Vielä vuoden 2008 alkupuoliskolla huolimattomuus oli taustalla selvästi useammin kuin tahallinen toiminta kuten krakkerointi tai haittaohjelmat. Vuoden 2010 tammi–kesäkuussa huolimattomuus oli yhä johdossa, mutta ero hyökkäyksiin on kutistunut merkittävästi.

USA:ssa on
2,2 miljoonaa bottia

Tiedot sisältyvät Microsoftin uusimpaan Security Intelligence Reportiin, joka käsittelee vuoden ensimmäisen puoliskon tietoturvaa globaalisti.

Ajanjaksoon mahtui Microsoftin merkittävä, mutta vaikutuksiltaan kyseenalainen isku Waledac-bottiverkkoa vastaan. Yhtiö käsittelee tapausta tarkasti tietoturvaraporttinsa bottiverkoille omistetussa osiossa (pdf).

Microsoft arvioi, että Yhdysvallat on rikollista isäntää tottelevien tietokoneiden, eli bottien, luvattu maa. Suurin osa boteista, yli 2,2 miljoonaa kappaletta, sijaitsee Yhdysvalloissa.

Yhtiöstä kantautui hiljattain uudenlaisia ajatuksia bottiverkko-ongelman taltuttamiseksi. Microsoftin Trustworthy Computing -johtaja ehdotti pc:ille terveyskorttia ja karanteenia, jos ne aiheuttavat riittävän suuren uhan muille netin tietokoneille.

Ehdotusta on epäilty mahdottomaksi toteuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. 6

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. Näytä lisää