Digitoday

Valikko

Vuoden ohjelmistoyrittäjä: "Visiosta pidettävä sitkeästi kiinni"

Vuoden ohjelmistoyrittäjän palkinto meni toisen kerran peräkkäin ohjelmistoyhtiön perustajalle ja nykyiselle hallituksen puheenjohtajalle. Kunnian otti vastaan Solitan Heikki Halme.

Heikki Halme Solitasta on vuoden ohjelmistoyrittäjä. Ohjelmistoyrittäjät ry perustelee valintaansa tamperelaisen Solitan kasvulla ja panostuksella henkilöstön hyvinvointiin. Myös Halmeen yrittäjämäistä asennetta kiiteltiin.

Torstain jäsenillassa palkinnon saanut Halme on neljän yhtiön hallituksen jäsen ja toimii kahdessa yhtiössä bisnesenkelinä. Lisäksi Halme toimii Silmäaseman tietohallintojohtajana.

– Yrittäjyydessä on keskeistä uskoa omaan asiaansa. On oltava visio, josta on valmis pitämään sitkeästi kiinni, vaikka välillä kaikki ei menisikään suunnitellusti, Halme neuvoo tiedotteessa. Toisaalta hän korostaa, että asioita pitää uskaltaa tarkastella eri näkökulmista, ja asiakasta on haluttava aidosti palvella.

Solita etsii
työntekijöitä

Solita syntyi vuonna 1996 nimellä Sensor Software Consulting. Halme veti yritystään vuoteen 2008 saakka, minkä jälkeen toimitusjohtajana aloitti Jari Niska.

Solita on laajentanut Java-ohjelmistoratkaisuista ja -tuotteista business intelligenceen sekä integraatiopalveluihin ja portaaleihin. Nykyisin Solita keskittyy yritysten tiedon ja sitä hyödyntävien järjestelmien ja prosessien kehittämiseen.

Liikevaihto vuonna 2009 oli 13,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna liikevaihto kasvaa noin 17 miljoonaan. Solitassa työskentelee yli 160 henkilöä.

Solita hakee uusia työntekijöitä sekä Helsinkiin että Tampereelle. Avoinna on muun muassa projektipäällikön ja ohjelmistosuunnittelijan tehtäviä. Solita sijoittui sarjassaan 28:nneksi tuoreimmalla parhaiden työpaikkojen listalla.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n edellinenkin palkinto meni perustaja/puheenjohtajalle, kun Snoobin Pekka Koskinen sai tunnustusta rohkeasta yrittämisestä.

  • Solita Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää