Digitoday

Valikko

EU saattaa vaatia Facebookilta muutoksia

Euroopan komissio on laatimassa uusia yksityisyyttä koskevia lakeja. Lakiehdotusten perusteella esimerkiksi Facebook ja muut yhteisöpalvelut voivat joutua muuttamaan palveluitaan.

Euroopan komissio haluaa päivittää unionin tietosuojadirektiiviä verkkoyhteisöjen aikaan. Komission uusien lakiehdotusten mukaan verkkoyhteisöjen jäsenillä pitäisi olla suurempi siihen, miten yhteisöpalvelut käyttävät jäsenten tietoja. 

Komission mukaan verkkoyhteisöiden jäsenillä pitäisi myös olla oikeus "tulla unohdetuiksi", eli poistaa tietoja pysyvästä esimerkiksi Facebookin ja Googlen palveluista ja tietokannoista. Julkisuuteen on tullut useita tapauksia, joissa Facebookiin talletettu kuva on säilynyt palvelussa, vaikka käyttäjä olisi poistanut sen Facebookin omien ohjeiden mukaan.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena on, että verkkopalvelut keräisivät ja käyttävät henkilötietoja vain niin paljon kuin se on välttämätöntä. Verkkopalvelun käyttäjältä on pyydettävä erikseen lupa, jos palvelu haluaa käyttää hänen henkilötietojaan johonkin tarkoitukseen.

Jos laki tulee voimaan, joutuisi esimerkiksi Facebook muuttamaan nykyistä tapaansa, jonka mukaan tiedot ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei käyttäjä varta vasten käy merkitsemässä niitä luottamuksellisiksi palvelun asetuksissa. Yhteisöpalvelut hyödyntävät käyttäjiensä henkilötietoja muun muassa mainosten kohdentamisessa.

Tietosuojadirektiivin uudistuksessa aiotaan ottaa huomioon myös eri valtioiden poliisi- ja oikeudellinen yhteistyö. Uusien säädösten pitäisi kattaa myös lainvalvonnassa ihmisistä kerätyt tiedot.

Komissio kerää 15. tammikuuta 2011 saakka kommentteja ja ehdotuksia tietosuojadirektiivin uudistuksesta. Alkuperäinen tietosuojadirektiivi säädettiin vuonna 1995.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. 6

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    7. 7

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    8. 8

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    9. 9

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    10. 10

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    3. 3

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    5. 5

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    6. Näytä lisää