Digitoday

Valikko

Toimittajat ilman rajoja: Jättäkää Wikileaks rauhaan

Arvostettu sananvapausjärjestö Toimittajat ilman rajoja tuomitsee ajojahdin Wikileaks-verkkopalvelua vastaan.

Kansainvälinen järjestö Toimittajat ilman rajoja antaa tukensa internetin ilmiantosivusto Wikileaksin työlle sananvapauden puolesta.

– Toimittajat ilman rajoja tuomitsee estämisen, verkkohyökkäykset ja poliittisen paineen, joka kohdistuu cablegate.wikileaks.orgia vastaan, järjestö lausui lauantaina.

Järjestö viittaa Wikileaksin hankkeeseen julkaista 250 000 Yhdysvaltoihin liittyvää diplomaattisähkettä.

Ruotsalaisoperaattorin isännöimä Wikileaks kävi Amazonin palvelimilla Yhdysvalloissa, mutta palasi pian Ruotsiin, kun Amazon hääti palvelun. Amazon korosti, että syynä ei ollut poliittinen paine, mutta kaikki eivät usko selitystä.

Osaa palvelun sisällöstä isännöidään Ranskassa, mutta maa aikoo tehdä siitä lopun.

Samaan aikaan eri maat, kuten Thaimaa ja Kiina, ovat estäneet pääsyn kiisteltyyn sisältöön. Yhdysvallat on pimentänyt Wikileaksin sadoilta tuhansilta liittovaltion työntekijöiltä.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet kansainvälisen tason yrityksen sensuroida läpinäkyvyydelle omistettua verkkosivustoa. Olemme järkyttyneitä, että maat, kuten Ranska ja Yhdysvallat, muuttavat yhtäkkiä linjauksensa ilmaisunvapaudesta Kiinan tasolle, Toimittajat ilman rajoja toteaa.

Wikileaks myös
järjestön tulilinjalla

Toimittajat ilman rajoja on huolissaan myös joidenkin amerikkalaisviranomaisten äärikannanotoista Wikileaksia ja sen perustajaa Julian Assangea vastaan. Järjestö alleviivaa, että Wikileaksilla on oikeus julkaista kyseiset dokumentit Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen nojalla.

Assangea saatetaan vaatia oikeuteen Yhdysvalloissa, mutta hänestä on jo kansainvälinen pidätysmääräys. Perustajaa syytetään Ruotsissa raiskauksista. Assange on sanonut, että syytteiden takana voi olla Yhdysvallat ja pyrkimys pilata hänen maineensa.

Toimittajat ilman rajoja on myös arvostellut Wikileaksia. Elokuussa järjestö tuomitsi perustaja Assangen, kun palvelussa nimettiin useita siviilejä, jotka ovat auttaneet Yhdysvaltain johtamaa koalitiota Afganistanissa.

Silloinkin järjestö julkaisi perään uuden kirjoituksen, jossa se edelleen vannoi tukeaan Wikileaksin perusajatukselle ja työlle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Jäämereltä valuu hyytävää pakkassäätä koko Suomeen – keskiviikkona säässä tapahtuu jälleen käänne

    10. 10

      Kirkko lähti mukaan olutbisnekseen, seurakunta repesi kahtia – ”Päättäjiä tuntuu häiritsevän hautausmaan vesitynnyritkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    10. 10

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. Näytä lisää