Digitoday

Valikko

Nokian uusi kommunikaattori myöhästyy markkinoilta

Matkapuhelinvalmistaja Nokia lykkää E7-älypuhelimen markkinoille tuloa ensi vuoteen.

Yhtiö ilmoitti tänään lykkäävänsä E7:n toimitusten aloittamista. Alun perin toimitukset piti käynnistää loka-joulukuussa.

Nokian viestinnästä kerrotaan uutistoimisto Startelille, että E7-puhelimen toimitukset käynnistetään ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Se, koska varsinaiset puhelimet saapuvat operaattoreiden valikoimiin ja jälleenmyyjien hyllyille vaihtelee markkinasta toiseen.

Nokian mukaan toimitusten käynnistämistä lykättiin "parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi". Kysymystä komponenttien saatavuudesta ei kommentoitu.

Heinä–syyskuun tuloksensa yhteydessä Nokia kertoi kärsineensä alkusyksystä joidenkin komponenttien heikosta saatavuudesta. Tuolloin Nokia sanoi komponenttipulan koskevan koko alaa ja etenkin halvemman hintaluokan kännyköitä. Nokia arvioi komponenttipulan jatkuvan läpi vuoden viimeisen neljänneksen ja ensi vuoden puolelle.

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analytics puolestaan arvioi lokakuun lopussa komponenttipulan kohdistuvan muun muassa kosketusnäyttöihin, sovellussuorittimiin ja kameroihin.

Markkinoilla on liikkunut huhuja E7:n myöhästymisestä myös aiemmin. Vielä marraskuun lopussa Nokian viestinnästä kiistettiin huhut toimitusten lykkääntymisestä.

E7 muistuttaa monin paikoin N8-älypuhelinta. Molemmissa laitteissa käytetään Symbian-käyttöjärjestelmän uusinta versiota. Aiemmin tänä vuonna N8:n saapuminen kauppojen hyllyille viivästyi.

E7:n toimitusten lykkääntyminen on takaisku Nokialle, sillä kalliimpien älypuhelinten on arvioitu auttavan yhtiötä tuloskuntonsa kohentamisessa.

Helsingin pörssissä Nokian osakekurssi oli 1,40 prosenttia miinuksella, kun tieto E7:n myöhästymisestä oli saapunut markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. 6

      Trumpin virkaanastujaisten saldo Washingtonissa: 217 ihmistä pidätetty, 6 poliisia loukkaantunut, limusiini poltettu...

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    9. 9

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    10. 10

      Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    3. 3

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    4. 4

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    5. 5

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    6. Näytä lisää