Digitoday

Valikko

Tv-yhtiöiden taajuusmaksut kallistuvat

Teleoperaattoreiden taajuusmaksut laskevat ja televisiotoimijoiden nousevat, tiedottaa Liikenne- ja viestintäministeriö. Televisio- ja teletoimijoiden maksut alkavat muuttua asteittain vuodesta 2012 lähtien.

Liikenne- ja viestintäministeriö on antanut uuden asetuksen taajuusmaksuista. Tämä tarkoittaa matkaviestinoperaattoreille nykyistä halvempia hintoja, kun taas televisiotoimijoiden maksut nousevat.

Televisiotoiminnan harjoittajat ovat maksaneet ministeriön mukaan kaupallisessa käytössä olevien, teknisiltä ominaisuuksiltaan erittäin arvokkaiden taajuuksien käyttöoikeuksista merkittävästi alhaisempia maksuja kuin matkaviestinoperaattorit. Nyt samaa maksukaavaa aletaan soveltaa sekä tele- että televisiotoimijoihin.

Matkaviestintaajuuksien käyttöoikeudet ovat maksaneet nykyisin yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa.Televisiotoimintaan käytettävistä taajuuksista on peritty noin 54 000 euroa. Käytettävissä olevat taajuusmäärät ovat kuitenkin lähes samat.

Uuden asetuksen myötä matkaviestinverkkojen maksuosuus alenee asteittain arviolta noin 2,4 miljoonaan euroon. Televisiotoimijoiden osuus nousee arviolta 1,5 miljoonaan euroon.

Uusi asetus perustuu viestintäministeri Suvi Lindénin keväällä 2009 asettaman taajuusmaksutyöryhmän antamaan ehdotukseen. Työryhmän tehtävänä oli selvittää ehdotus taajuusmaksumalliksi, joka kohtelee nykyistä tasapuolisemmin eri käyttäjäryhmiä ja kannustaa tehokkaampaan taajuuksien käyttöön.eleyhtiöt ovat vaatineet taajuusmaksujensa alentamista vedoten muun muassa siihen, että niiden käyttämät korkeat taajuudet näkyvät verkkojen rakentamisen kalleutena verrattuna alhaisempiin taajuuksiin.

Televisioyhtiöt puolestaan ovat korostaneet, että niiden on pitänyt ulottaa verkkonsa myös kaupallisesti kannattamattomille syrjäseuduille. Esimerkiksi MTV:ssä on arveltu, että korkeammat taajuusmaksut merkitsisivät vähäisempää sisällöntuotantoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. Näytä lisää