Digitoday

Valikko

Tiedon tulos putosi odotuksia enemmän

Tietotekniikan palveluja tarjoavan Tiedon liikevaihto oli kasvussa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta kannattavuus heikkeni kertaluonteisten kustannusten vuoksi. Myös koko vuoden tulos jäi edellisvuotta heikommaksi. Omistajiaan yhtiö kuitenkin palkitsee osingonnostolla.
– Vuoden viimeinen neljännes osoitti, että tietotekniikan palvelumarkkinoilla on nyt tapahtunut käänne. Merkittävät uudelleenjärjestelyt kansainvälisissä toiminnoissamme heikensivät konsernin kannattavuutta, mutta myös hintojen lasku vaikutti kielteisesti perusliiketoiminnan kannattavuuteen, toimitusjohtaja Hannu Syrjälä sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

Tiedon liikevaihto kasvoi loka–joulukuussa seitsemän prosenttia edellisvuodesta 472,2 miljoonaan euroon. Siitä jäi liikevoittoa 6,4 miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia. Vuotta aiemmin suhteellista kannattavuutta mittaava liikevoittoprosentti oli 7,7.

Kertaeristä puhdistettuna liikevoitto oli 33,5 miljoonaa euroa, jossa on pudotusta 13 prosenttia.

Tulos ennen veroja painui 5,7 miljoonaan euroon 32,2 miljoonasta eurosta. Se oli odotuksia heikompi, sillä analyytikot olivat ruotsalaisen ennustepalvelun SME Direktin konsensusennusteessa odottaneet 9,0 miljoonan euron tulosta. Kyseessä on ennusteiden mediaani.

Tiedon osakekohtainen tulos kutistui loka–joulukuussa 0,02 euroon 0,36 eurosta.

Tiedon koko viime vuoden liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla 1,7 miljardissa eurossa. Tulos ennen veroja heikkeni kuusi prosenttia 66,1 miljoonaan euroon.

Tiedon hallitus esittää, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,70 euroa osakkeelta. Edellisvuoden osinko oli 0,50 euroa.

Tieto odottaa koko vuoden liikevaihtonsa seuraavan Länsi-Euroopan yleistä tietotekniikan palvelumarkkinoiden kehitystä. Liikevoiton ilman kertaeriä ennustetaan paranevan viime vuoden 110,0 miljoonasta eurosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. 6

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    9. 9

      Naisten pikkuhousut yllättivät Ristomatti Hakolan kesken MM-finaalin – ”Ehdin lukea niissä olleen viestin”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    2. 2

      Järjestäjien odottamaton veto sai Antti Ruuskasen hämilleen – ”En missään nimessä pannut pahakseni”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. Näytä lisää