Digitoday

Valikko

Ex-johtaja: Nokia sai ansionsa mukaan

Nokian ongelmat johtuvat siitä, ettei yhtiön johdolla ole makua, eikä ymmärrystä muusta kuin massatuotannosta, tylyttää Nokian entinen design-johtaja Adam Greenfield blogissaan.

Nokian ominta alaa on massatuotteiden toimittaminen, oli kyse sitten puutavarasta, kaapelista, kumisaappaista tai halvoista televisioista. Sen sijaan yhtiössä ei ymmärretä lainkaan uusia innovaatioita tai palveluja, väittää Adam Greenfield, joka työskenteli vuosina 2008–2010 Nokian käyttöliittymistä ja palveluista vastaavana design-johtajana.

Greenfield syyttää viikonloppuna julkaistussa blogikirjoituksessaan ongelmasta pääasiassa yhtiön johtoa, jolla ei hänen mukaansa ole makua. Hän ei myöskään usko Microsoftilta tulleen Stephen Elopin tuovan tässä suhteessa mitään muutosta yhtiöön.

Greenfieldin mukaan Nokialla työskentelee erinomaisia insinöörejä, jotka hallitsevat tekniikan, logistiikan, ja yhtiö osaa hankkia puhelimen komponentit hämmästyttävän alhaiseen hintaan.

Yhtiössä on myös paljon lahjakkaita ihmisiä, jotka ymmärtävät käyttäjäkokemusta ja kuluttajien tarpeita.

Greenfieldin mukaan Nokiassa trendejä haisteleva Insight & Foresight -ryhmä tuotti ennen Applen iPhonen julkaisua vuonna 2007 paljon aineistoa, jonka mukaan kuluttajia voisi kiinnostaa laite, joka on puhelimen sijasta ensisijaisesti laite, jolla voi käyttää erilaisia sisältöjä ja palveluja.

Nokian johto kehui ryhmän raportteja, mutta hylkäsi ne täysin, kun oli käytännön päätösten aika, Greenfield sanoo.

Eräänä räikeänä esimerkkinä Greenfield mainitsee Nokian luopumisen Sports Tracker -palvelusta. Nokialla oli Greenfieldin mukaan käsissään todellinen pioneeripalvelu, joka esitteli sen laitteissa olevia sensoreita parhaimmillaan. Gps-paikannusta käyttävä palvelu oli Greenfieldin mukaan hauska käyttää ja se kannusti käyttäjiään osallistumaan. 

Sports Tracker -palvelun kehittämisen sijasta Nokian johto toisaalta elätteli haaveita paikannus- ja tilanneriippuvaisista palveluista, joita kaupusteli maailmalle palveluista ja kehittäjäyhteistyöstä vastaava johtaja Tero Ojanperä.

Greenfieldin mukaan Nokia on väärillä jäljillä myös nfc-tekniikkaa käyttävien puhelinpalvelujen kehittämisessä.

Nfc eli near field communication on radiotaajuuksien avulla toimivaan etätunnistamiseen pohjautuva tekniikka, jota käytetään lyhyillä muutamien senttimetrien etäisyyksillä. Nokia on suunnitellut, että kaikki sen tulevat älypuhelimet tukevat nfc-lähilukutekniikkaa.

Nfc-tekniikasta on suunniteltu keinoa matkapuhelimella maksamiseen. Greenfieldin mukaan Nokian tutkimuskeskuksessa esiteltiin ylpeänä juoma-automaattia, josta saattoi ostaa nfc-sirulla varustettua kännykkää heilauttamalla. 

Greenfieldin mukaan ratkaisun kehittäneet insinöörit eivät kuitenkaan ymmärtäneet käytettävyyttä. Greenfieldin mielestä ostaminen vaikutti aluksi helpolta: nfc-puhelinta vain heilautettiin juoma-automaatin edessä. Sen jälkeen kului kuitenkin vielä muutama sekunti, kunnes puhelimeen ilmestyi automaatin lähettämä tekstiviesti, johon piti vastata lähettämällä takaisin tekstiviesti "Y" ostoksen hyväksymisen merkkinä.

Greenfieldin mukaan nfc-kännykällä ostaminen ei loppujen lopuksi ollut yhtään sen helpompaa kuin kolikkojen laittaminen koneeseen.

Nokialla hyvissä asemissa olevat olivat juoma-automaatin toimintaan erittäin tyytyväisiä, Greenfield sanoo.

Hän ihmettelee blogissaan Nokian päättäjien tyylitajun puutetta, sillä muuten Suomi tunnetaan hyvästä, yksinkertaisesta suunnittelustaan. Hänen mukaansa massatuotantoon suuntautuneessa yrityksessä ei ollut väyliä, joiden kautta designia olisi otettu huomioon palveluiden toteutuksessa.

Greenfieldin mukaan Nokia saakin nyt ansionsa mukaan. Hän tosin valittaa sitä, että Nokian johdon lisäksi kovia joutuvat kokemaan nekin, jotka ovat tehneet parhaansa yhtiön kiittämättömässä ilmapiirissä.

Adam Greenfield johtaa nykyisin omaa käytettävyyteen erikoistunutta Urbanscale-suunnitteluyritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Suomi murskavoitolla mitalipeleihin – 31-vuotiaana debytoineelle maalivahdille heti nollapeli!

    9. 9

      Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

    10. 10

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    6. Näytä lisää